Pikkukuva
Sähkötolppabongaus

Siinä missä junabongaus on bongailun mainstreamia, vähän friikimpää lajia edustaa sähkötolppabongaus.

Alan guruksi voi perustellusti nimetä Janne Määtän. Tyrnäväläinen insinööri ylläpitää sivustoa, jolle on koottu yli 4 400 kuvaa sähkötolpista eri puolilta Suomea.

Määttä itse on ottanut parituhatta kuvaa, joita komistaa arviolta reilut tuhat eri tolppaa.

– Niissä on aika paljonkin eroja, vaikka näyttävät melko samanlaisilta, Määttä vakuuttaa.

Tolpat päätyvät kameran eteen sekä sattumalta että tarkoituksella.

– Joskus on tullut katsottua kartalta, että missä voisi olla jotakin kummallista.
Jos kartalla näkyy voimalaitos tai sähköasema, se enteilee hyviä tolppaesiintymiä. Etelä-Suomessa on vielä pystyssä tolppia sähköistämisen alkuajoilta 1920-luvun lopulta.

Määttää kiinnostaa varsinkin se, miten sähkötolpat ovat vuosien saatossa muuttuneet. Tolppien saloja voi penkoa paikallisten sähköyhtiöiden historiikeista, vuosikertomuksista tai muista teoksista.

Kantaverkkoyhtiöiltä löytyy joitakin vuosikarttoja siitä, mitä minäkin vuonna on rakennettu. Paljon jää arvailun varaan.

Tolppasivulla on kymmenkunta aktiivikäyttäjää ja satoja satunnaisempia viikkokävijöitä. He eivät juuri pidä yhteyttä toisiinsa.

– Kylläpä tää on ihan yksinäisten ihmisten tekemisiä.

Yhteisrientoihin Määttä on osallistunut juna- ja rautatieharrastuksen saralla. Tolppien ja kulkupelien bongailua yhdistää oma kiinnostus tekniikkaan.

– Pienestä pitäenhän noita on tullut kateltua, kun isä oli sähkömies.

Näin harrasta sähkötolppia

Julkaise omat sähkötolppakuvasi osoitteessa http://calm.iki.fi/tolpat

Ei tekemistä? Sähkötolppien bongailuklubiin mars

Ilmianna / repost? Lisätty: ma 22.11.2010  -  katsottu: 10 876 kertaa  - Jaa

Kommentit

Peruskäyttäjä
70 viestiä (+62)
Ensimmäinen. Tulokkaat valtaa.
27.12.2010 22:46 [ +1 [ Lainaa ]  [ Ilmianna
Peruskäyttäjä
701 viestiä (+107)
Toinen. Tulokkaat valtaa.
30.12.2010 20:17 [ +1 [ Lainaa ]  [ Ilmianna
Tehokäyttäjä
4013 viestiä (+3858)
Kolmas. Tulokkaat helvettiin.
01.01.2011 16:21 [ +1 [ Lainaa ]  [ Ilmianna
Aktiivinen käyttäjä
1289 viestiä (+341)
Veikkaan että Määtän Janne on kohtalaisen kuiva tyyppi.
03.01.2011 12:48 [ +1 [ Lainaa ]  [ Ilmianna
Aktiivinen käyttäjä
4501 viestiä (+906)
Ei vittu. Tuo sivu on oikeasti olemassa, ja tämä tarina taitaa muutenkin olla tosi. Nyt kyllä voin myöntää toivoneeni sen olevan paskaa.
11.01.2011 17:05 [ +1 [ Lainaa ]  [ Ilmianna

Hanki oma tunnus tai kirjaudu sisään, niin voit jättää tähänkin kommenttisi!

Tunnus: Salasana:
  Voit kirjautua myös Facebook-tunnuksellasi ja pääset heti kommentoimaan!