Pikkukuva
Seisoin keskellä viljavaa peltoa, en tiedä miksi, mutta siinä seisoin, syystä tai toisesta. Pelkkää pitkää kortta niin pitkälle kuin silmä kantoi, äärettömänä kultaisena merenä. Aurinko loisti kirkkaana pilvettömältä taivaalta. Kaukana kimmelsi jotain, jonka tunnistin lähemmäksi päästyäni kasvihuoneeksi. Kasvihuoneessa oli joku, mutta en tunnistanut hahmoa samean lasin takaa. Kävin sisään pieneen lasimajaan. Klovni kasteli suurina kasvavia pensaita. Kysyin missä mahdoin olla. Klovni käänsi hitaasti katseensa minua kohti ja totesi ilmeettömästi: "Elämä... Haastava laji jopa osaavalle, eikö totta?" ja hymy seurasi vasta perästä. Mitäpä siihen sanomaan, tottahan se oli. Klovni jatkoi: "Ja sitten ne onnettomat sotkevat soppaan vielä tunteita, muun muassa rakkaus pahimpana, mikä vitsaus, vie mielen mennessään". En ymmärtänyt mitä hän yritti minulle kertoa, mutta ehkä minun ei tarvinnutkaan. Toistin kysymykseni, että missä mahdoin olla. Hän ei vastannut vieläkään, vaan viittoi seuraamaan häntä kasvihuoneen nurkkaan. Nurkassa oli hissi. Seurasin kirjavasti pukeutunutta ja meikattua viljelijää epäröiden hissiin, mikä lähti viemään meitä maan alle.

Hissi pysähtyi ja eteeni avautui tunkkaisen näköinen kapakka. Menimme tiskille ja hän tilasi meille juomat. Tuopeissa tuli sementinharmaata kitkeränhajuista juomaa. Sain kuulla, että maan päällä oleva tarha oli vain hämäystä, jottei kapakka houkuttelisi ylimääräisiä paikalle. Mietin että kuka tänne nyt osaisi eksyä, kunne tajusin että vastahan minäkin tänne löysin. Tosin en vain tiedä miten päädyin pellolle. Päätin siis kysyä sitäkin. "Nyt kysyit oikean kysymyksen, ja oikea vastaus on: siksi että olet mielenvikainen". vastasi klovni kysymykseeni. "Mielenvikainen?". "Niin, hullu, jos se on tutumpi termi". "Toki minä nyt tiedän mitä mielenvikainen tarkoittaa, mutta..." "Miksi sitten kysytte, oletteko vielä tyhmäkin? Tyhmien kyseleminen ei ole hulluutta, se on tyhmyyttä" tiuskaisi klovni. "Olen täällä siis siksi, että olen hullu?". "Niinhän minä juuri sanoin, ja kertoohan se jo järkikin, ettei terveellä päällä löydetä itseä keskeltä loputonta peltoa".

Tiedusteluni jatkuessa sain selville, että maan päällä kasvava pelto todella oli loputon, ääretön. Ja kapakan hullut pellet asiakkaina täällä samasta syystä kuin minäkin. Muutaman juotuani lähdin käymään vessassa. Säikähdin kun vessan peilistä katsoi yksi pelle lisää, minä itse. Suupielet alaspäin taipuen vahvassa meikissä tuijotin itseäni. Palattuani vessasta istuin kahden muun pellen kanssa samaan pöytään. Harmaa juomani maistui pettymyksille, katkeruudelle ja menetetylle ajalle. Kävin tilaamassa toisen ja palasin pöytään. Kysyin pöytäseuraltani, että mitä me täällä teemme. "Miltä tämä sinusta näyttää?" kuului tympääntyt vastaus. Kerrassaan piikikästä porukkaa. Tietysti sen ymmärtää, jos viettää samassa tilassa ikuisuuden juoden arjen makuisia juomia. "Entä miten täältä pääsee pois?" kysyin hetken hiljaisuuden jälkeen. Toinen huokaisi syvään ja ryhtyi kertomaan: "Täältä ei pääse pois, kaikki mitä on ikinä ollut tai tulee olemaan, on tässä, tämä kapakka ja ulkona oleva loputon pelto. Tarina kertoo, että kerran eräs olisi lähtenyt kävelemään, ja kävellyt niin pitkään poispäin, että jossain vaiheessa hän oli päätynyt takaisin kasvihuoneelle, tavallaan kävellyt siis maailman ympäri, ja kaikki mitä hän oli nähnyt, oli pelkkää vehmasta peltoa. Mutta tiedä tuota mennä todeksi todistamaan, hullu kun oli". "Entä miksi tätä kapakkaa täytyy piilotella ulkopuolisilta, jos ulkopuolisten on mahdotonta tänne päästä?". "Koska harhat, harhat saattavat löytää, emmekä todellakaan kaipaa niitä tänne. Ne liikkuvat tuulen tavoin silitellen tähkiä mennessään. Ne etsivät hullunkiilto silmissään hulluja joille näyttäytyä, mutta täältä alhaalta ne eivät osaa meitä sekopäitä etsiä".

Kului muutamia viikkoja ilman mainittavia muutoksia. Kaikki joivat hiljaa juomiaan. Kaikki tarinat oli jo kerrottu liian monta kertaa, sikäli kun niissä alunperinkään mitään kerrottavaa olisi ollut. Minuakaan ei enää kiinnostanut kysellä tyhmiä, sillä mitäpä minä kaikella sillä tiedolla tekisin, ei se tulisi kuitenkaan muuttamaan tilannetta suuntaan taikka toiseen. Jälleen tuli aamupäivä ja melkein jokainen oli sammunut pöytään juomansa ääreen ja sitkeimmätkin tulisivat sen pian tekemään. Paitsi minä. Päätin lähteä ulos, eihän minulla ollut mitään menetettävää kun kaikki oli hävitty mielenterveyttä myöten.

Pääsin ylös kasvihuoneeseen, jossa joku oli sammunut vaikeaan asentoon kukkapenkkiin pensaiden katveeseen. Kävelin ulos aina aurinkoiselle pellolle. Kävelin eteenpäin, aina vain kauemmas ja kauemmas, tunteja tuntien perään, mutta ympärillä avautui aina vain lisää peltoa, päätökseni lähteä alkoi varovasti kaduttamaan.

Yht'äkkiä, nopeammin kuin heti, oli edessenä haalea, läpikuultava, mutta sitäkin irvokkaampi näky. Se liiteli ympärilläni ja seurasi minua kiilto silmissään. Hän kertoi raskaasti kirskuvalla ja raapivalla äänellä, kuinka hän tuli sieltä missä pakkanenkin saisi paleltumia, jos puhuttiin järjen jäätymisestä, eikä sellaista järkipuhetta ollutkaan, mikä olisi sitä syväjäätä sulattanut. "Mutta sinä, sinä teit oikean päätöksen lähtiessäsi, älä turhaan pelkää tehneesi virhettä, sillä suurin virheesi on aina ollut jääminen. Olet aina ollut lähes valmis lähtemään, mutta se ei ole koskaan riittänyt lähtemiseen. Ainut mistä sinulla on muita enemmän kokemusta on se haljun valju kouraiseva tunne kun sinä jäät katsomaan muiden lähtöä. Mutta siinä on kaikki mistä sinä tiedät muita enemmän, etkä oikein muuta sitten tiedäkkään. Sinä näet täällä vain loputonta tyhjää peltoa, koska eihän elämässäsi ole milloinkaan ollut muuta kuin sitä samaa tyhjää loputonta turhuutta. Sen vähän lohdun olet hakenut niistä askeettisen koomisista arvonpuutetta sairastavista kapakoista. Ja kun mietit kuka tai mikä minä olen, niin minäpä kerron. Kyllä, olen se lohduton huominen ja sinun arkena juominen, se sisältä syövä luopuminen, ja siksi olen niin irvokas näky. Ja jos olet miettinyt poispääsyä, niin ainoa syy, miksi kukaan ei ikinä poistu sieltä maan alta toista kertaa on se, etteivät he kestä kuulla totuutta. Minä olen totuus, en harha. Te elätte harhaa, vaikka sitä totuudeksi väitätte. Ainoa ulospääsy täältä on hyväksyä se. Kukaan ei vain pysty hyväksymään sitä ja siksi he juovat päivänsä siellä kellarissa, koska on helpompaa unohtaa tehneensä virheitä ja tuhlanneensa elämänsä kuin myöntää se."

Palasin kellariin. Kukaan ei ollut kiinnostunut tulostani, sillä kaikki tiesivät minun palaavan. Olo oli kuin siipensä menettäneellä perhosella. Vaikka eihän minulla niitä siipiä ole koskaan ollutkaan, mutta nyt vasta heräsin sen huomaamaan. En ole tarvinnut siipiä, sillä enhän minä ole ikinä edes yrittänyt lentää. Jäin sinne kellariin, se oli minun totuus, enkä enää toiste lähtenyt sieltä. Kuka nyt niitä harhojen valheita jaksaisi kuunnella.

Harha

Ilmianna / repost? Lisätty: ma 27.05.2013  -  katsottu: 1 733 kertaa  - Jaa

Kommentit

Tehokäyttäjä
2399 viestiä (+2236)
tykkäsin 5/5
27.05.2013 21:12 +3 pistettä [ +1 [ Lainaa ]  [ Ilmianna
Aktiivinen käyttäjä
1379 viestiä (+1399)
Minusta loppu oli hyvä. Pahoittelen etten osaa antaa rakentavaa kommenttia. :D
28.05.2013 00:34 +3 pistettä [ +1 [ Lainaa ]  [ Ilmianna

Hanki oma tunnus tai kirjaudu sisään, niin voit jättää tähänkin kommenttisi!

Tunnus: Salasana:
  Voit kirjautua myös Facebook-tunnuksellasi ja pääset heti kommentoimaan!