Pikkukuva
Benjamin Leivakast saapui kaupunkiin

Saapuipa päivänä eräänä tuo kulkija Galenstadin kaupunkiin ja majoittui motelliin. "Benjamin Leivakast" kertoi hän nimekseen kun varasi huonetta. Benjamin kävi huoneeseensa ja laski laukkunsa pöydälle. Benjamin oli kaunopuheinen ja tyylipukeinen, konstiton ja hyväluontoinen ihminen, eleli kerrassaan vaatimattomasti, sivutyönään kirjoitteli typeriä ajatuksia viisaiksi sanoiksi ja päätyönään piti laiskaa elämää, mutta muutoin Herra Leivakast oli enimmistä paheista vapaa, mitä nyt uteliaisuus vei miestä, vaikka se nyt on ihmisluonnolle toki muutoinkin ominaista.

Mies tarvitsisi raitista ilmaa, joten hän lähti kävelylle. Oli sunnuntai, vaikean viikon, luojan kiitos, viimeinen päivä. Benjamin kävi kioskilla ostamassa tupakkaa ja latasi piippunsa saman tien. Iltapäivälehden etusivu osui silmään synkällä otsikollaan. Hän osti siis vielä lehden ja palasi motellille. Kioskin omistaja mietti, olisiko hänen pitänyt supistaa valikoimaansa tupakkaan ja sanomalehtiin, ne kun olivat selvästi suosituimmat myyntiartikkelit.

Benjamin jäi motellin aulabaariin juomaan kahvin ja lukemaan sanomalehteä. Kaupungissa oli vasta kuollut niin kutsutun "häpeähovin" hovimestari sisäisiin verenvuotoihin. Tapausta tutkittiin murhana, mutta varmoja todisteita ei ollut niin syyllisestä kuin motiivistakaan. Benjamin kysyi motellin omistajalta tapauksesta, mutta omistaja ei ollut juuri sen viisaampi. Sen verran tiesi kertoa, ettei James Happaman hautajaiset olleet ainoat, mitä täällä on viimeaikoina vietetty, mikä lie vie väkeä kirkon multiin. "Ja niinhän se on että vaikka elämä on arvossaan, niin harvoin hintansa väärti", päätti isäntä. Benjamin kirjasi sen ylös muistiinpanoihinsa.

Benjamin lähti seuraavana aamuna tekemään kierrosta kaupungille keräämään enemmän tietoa viimeaikaisista tapahtumista. Ensin hän suuntasi prinssin puheille. Prinssi istui surun murtama edesmenneen hovimestarin huoneessa, ainossa niissä, missä ei haissut työstetty irstaus. "Ensin isä ja sitten vielä uskollinen hovimestarimme", sopersi prinssi ja yritti peitellä kyyneliään. Seinällä roikkui joku vanhan värinen perhepotretti, jossa poseerasi jotenkin, jos ei tavattoman, niin ainakin epätavallisen, noh... Happaman näköistä väkeä.
Prinssi ei osannut kertoa tapahtuneesta tai mahdollisesta syyllisestä mitään, vaikka lienivätköhän nuo kyyneleet sittenkään ihan aitoja. Benjamin kiitti ajasta ja teki lähtöä. Hän avasi ulko-oven ja puki hatun päähänsä. Oven vielä sulkeutuessa takanaan hän kuuli prinssin huudon: "Tervetuloa ensi viikonloppuna muistotilaisuuteen!". Leivakast ei juorujen perusteella ollut vakuuttunut tapahtuman soveltumisesta hänen kaltaiselleen verkkaisempia rattoja arvostavalle herralle. "Järjestyksen ilot alkavat alusta ja vasta loppuun käyvät loppua kohden" tuumasi Ben itsekseen, niin hän muistaa joskus kynäilleensä.

Hänen olisi käytävä kaupassa ennen motellille palaamista, sillä majoituksen tason lähennellessä kelvollista ei samaa voinut sanoa ruokapuolesta, itse aterioiden hinnasta puhumattakaan, sillä "paskaa saa pyytämättäkin". Kaupan ikkunassa oli mainos missä kerrottiin maksapasteijan olevan tarjouksessa. Kaupan edustalla taas seisoi auto missä huudettiin että... "Huudettiin?", jäi Benjamin maistelemaan ajatusta. Kyllä, typerä se oli, mutta edes hän ei osannut kirjoittaa sitä viisaan kuuloiseksi. Ehkä olisi syytä avata takakontti ja tarkistaa oliko vika kirjoitustaidoissa vaiko mielenterveydessä. Paljastuikin pian, että ei edellämainituista kummassakaan, vaan sitä vastoin lapsissa.

Lapset ovat syyllisiä moneen, tiedä vaikka olisivat kuninkaan kuolemankin junailleet... Ei, nyt Ben rakas, sinun kuuluisi nyt miettiä ennemminkin, että miksi lapset huutavat kaupan pihaan jätetyn auton takakontissa, eikä heidän mahdollista osallisuutta aateliston harvenemiseen, selitti Benjamin itselleen ja tiedusteli lapsilta: "Niin, siis miksi te olitte takakontissa?", johon lapset vastasivat yhteen ääneen, että "Koska maksapasteijaa, missä isä on?" Benjamin päätteli sittenkin olevan valmis vaihtamaan motellin punkan lataamon remmeillä varusteltuun malliin, taisivat olla huoneetkin huokeampia siellä. Ei voida sanoa tilanteen parantuneen siitä, että marketin edustalta auton kanssa vei tilaa kasa ihan isän näköisiä sirpaleita. "Ihan isän näköisiä sirpaleita" - sarjassamme lausahduksia joita ei vain sanota ihmiselämän aikana. Siinä oli isää vaikka olisi jakanut koko naapuruston lapsille. Kaupassa käynti saisi jäädä, Benjamin ei ollut enää nälkä. Hän kyyditsi lapset kotiin. Matkalla lapset kertoivat kaiken kylällä tapahtuneen, lapsilta kun ei niin mikään pysy salassa.

Vaan eivätpä tienneet, edes kaikkitietävät lapset, saati utelijas Benjamin, että isä oli lähtenyt kiertoradalle kun ei kestänyt enää tämän yhteisön elämää, maksapasteijan puutteen ollessa vain se viimeinen niitti. Mukanaan isällä oli vain juustoa, mihin oli sekoittunut sekaan hopearahoja Jameksen taskusta. Edes ruumistaan hän ei huolinut mukanaan, vaan jätti sen sirpaleina kaupan pihaan makaamaan.

Benjamin jatkoi itse lapset vietyään motellille ja nousi yläkertaan huoneeseensa ja kirjoitti ylös kaiken kuulemansa ja laati niiden pohjalta päätelmät, jotta kansa saisi kuulla totuuden, mitä niin kovin muun ohella janosivat. Saatuaan dokumentoinnin päätökseen jätti hän työnsä kirjekuoressa motellin isännälle ja jatkoi matkaansa pöpilään. Sisään päästyään hän kirjasi itsensä sisään, eikä häntä sitten sen koommin nähtykään niin Galenstadissa kuin missään muuallakaan.

Benjamin leivakast saapui kaupunkiin

Ilmianna / repost? Lisätty: ma 06.05.2013  -  katsottu: 1 385 kertaa  - Jaa

Kommentit

Ei kommentteja.

Hanki oma tunnus tai kirjaudu sisään, niin voit jättää tähänkin kommenttisi!

Tunnus: Salasana:
  Voit kirjautua myös Facebook-tunnuksellasi ja pääset heti kommentoimaan!