@smartxx sanoi:
Parkkiin ajetaan perse edellä tai jätetään ajamatta. Täällä internetissä voin myöntää että jätän AINA naulan nojaamaan tomppelin renkaaseen jos on parkkeerattu minun liikkumistani häiritsevästi. Minulla on 3" nauloja noin 10 kappaletta minun volvoni hanskalokerossa, juuri näitä tomppeleita varten.
Vittumaista se on että auto parkkeerataan sillain että häiritsee itteään, mutta ei sitä toisen autoa tarvi vahingoittaa silti.
Toivottavasti saat syövän.
@Galanothius sanoi:
En muista todellakaan kokonaan mutta kuulema liitty johonkin... olentoon, jollain Ukrainan vuorella joka syö lapset ja jättää vaan joitain vaatteita ja ruumiinosia jälkeensä. Vuorilla on nähty pieniä jalanjälkiä ("mörkö" kaappaa lapset ja käyttää heidän ruumiinosia itsellään). Näin nuo Ukrainassa kertoo sen tarinan.
Pikainen wikipediaan kattominen kertoi että tämä on joulun alla ilmestyvä naisjätti joka kaappaa tuhmia lapsia mukaan ja syö ne. Gryla asuu Dimmuborgirin laavakentillä miehensä kanssa luolassa :>.
@NotReligious sanoi:
Ei ole, mikäli toinen osapuoli pitää toista alempiarvoisena ja/tai omalla ideologiallaan vaikettaa toisten elämää. Mikäs siinä silloin on turhaa?
Ja kuvasta: Olisihan se kiva jos homma menisi näin..
Ei kumpikaan noista tarkota sitä etteikö se silti olisi maailman tuhin asia tapella/sotia.
@Tobykaani sanoi:
No onhan tuossa pieni järjen hippunen. Ensinnäkin tämä tapa opettaa teitä järjestelemään tallennuksenne paremmin, joten todennäköisesti löydätte ne käytön jälkeen eikä kukaan vahingossa esimerkiksi julkisilla koneillanne poista tiedostoa työpöydältä luullen sitä epätärkeäksi sen vain makoillessa työpöydällä. Toiseksi jos työpöytä on täynnä tavaraa menee windowssilla (tai muilla käyttöjärjestelmillä) kauemmin valmistella nimenomaan työpöytää käyttövalmiiksi, koska työpöydällä sijaitsevat kohteet ladataan prioriteettinä ensimmäisenä (Explorer listaa "uudet" tiedostot aina kun siirryt kansiosta toiseen).
Järjen hippusilla se meitin opettajakin porskutti.
@Varduka sanoi:
Voi vitut oisin halunnu plussahuoraa mutta en keksiny mitään hauskaa. Mielessä kävi joku tyyliin tie sileeks tai tyyliin et einari naarmutti autoo, mut kun ei vittu nii ei.
Antakaa pari plussaa silti, yritin silti :3
@jokinpaha sanoi:
Siksi kun ei vaan jaksa sitä vouhotusta ja kaiken maailma "poika saunoo" meininkiä. Lisäksi jääkikon MM-kisat saisi olla harvemmin esim. joka toinen vuosi tai vaikka olympiadin välein.
Mun mielestä se on ihan hyvä että edes kerran vuodessa on mahdollisuus isompaan kansanjuhlaan :>. Omasta mielestä mm kisat on mukava olla joka vuonna paitsi sillon jos samana vuonna on talviolympialaiset.
@jokinpaha sanoi:
Jeesus älämölö kuului naapurista kun ukko huutaa yksinään kuin elukka. Ei paljoa tarvitse arvailla mistä se johtuu kun vuodenaika on tämä.
Ja seurasin Iltapaskan sivuilta tilannetta huudon tahtiin ja toivoin että Suomi häviää.
Jeesus älämölö ei liity jääkiekkoon mitenkään. Tais naapurin äijä juhlia helatorstaita kun Jeesusmöykkää kuulu. Ja minkä takia toivot että Suomi häviää?
@Cena sanoi:
Tämä on feikki. Googlatkaa mielummin "Porche Girl" ilman SafeSearchia, jos tahdotte nähdä mitä kauniille naiselle tapahtuu 120mph-vauhdeista siltarumpuun.
Tein kuten käskit ja tajusin vasta jälkeenpäin että mullahan on ruoka kesken tässä.
@Randowrotta sanoi:
Itte suosittelen salasanaks jotai olenPARAS123 tapasta ittellä on toi salasanana kaikilla netticasinoillaki ja kukaan ei oo vielä ryöstäny accounttia :D
WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING WHAT PUTTING :DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD
@LOMM sanoi:
Suomi on sen verran isäm maan ystävä että jos EI käy inttiä vapautuksella palveluksesta niin se oikeesti vaikuttaa siihen miten oot saamassa duunia koko lopun elämääs. Tämä tietysti täysin riippuen siitä onko haastattelun pitäjä itse käynyt inttiä. Onneksi HR on usein naisia. Mutta melkein joka paikassa jossa oon ite käyny haastattelussa ICT-alalla on kysytty armeijasta ja missä sen on käyny ja mitä siellä on tehnyt vs. etten oo vielä koskaan näyttäny esim. mun lukion päästötodistusta tai mitä numeroita oon kirjottanu.
Sen uskoisin että kysyvät onko palvelus suoritettuna sen takia ettei työntekijä lähde yht'äkkiä vuodeksi kiitämään... Ja en usko että niitä kinostaa onko se intti/sivari/totaali/c miäs kunhan on muuten pätevä.
@Master sanoi:
Tätä selitän aina jonneille jotka sanoo että oikee tapa pelata on hyppiä ympäri vihun kanssa ampuen kaikkialle. Ei. Sitä otetaan joko hyvä ja kestävä rynkky tai tarkka snipu ja mennään suojaisaan paikkaan ammuskeleen. Näinhän tuli mun ennätys Enemy Territoryssa. 107 tappoa, 4 kuolemaa.
@JJM sanoi:
Kerran hymähdin kun tuo jamppa hoki varmaan 5 minuuttia putkeen että "yhtäsuuruusmerkki yhtäsuuruusmerkki yhtäsuuruusmerkki vituttaako? yhtäsuuruusmerkki yhtäsuuruusmerkki yhtäsuuruusmerkki..."
Ei lentävät mammutit jne haittaa yhtään mutta bugiset questit kylläkin :<. Onneks silti aina saanu ratkastua neki ropleemat mutta kyllä niistä on max pari lisätuntia tullu pelattavaa...
@Staffan_Knull sanoi:
No se on sitä asiakkaan sekä yrityksen välistä kanssakäymistä. Mun mielestä toi on hyvä vitsi, varsinkin jos taustalla on jotain vääntöä. Jos mä saisin tolla tavalla paketoidun vaikkapa rajusti väännetyn hyvityksen, naurahtaisin. Kerrankin firma, jossa ei joku mappia lukeva 17v tytteli laskettele printattuja kohtliaisuuksia.
@Assassin sanoi:
Ei tietenkään, mutta tähän tilanteeseen nostalginen vuoden 2006 runescapessa tapahtunut massamurha; Jagexin omista toimista seurannut bugi aiheutti mahdollisuuden tappaa toisia -> tätä hyödyntäneet pelaajat saivat ikibännit peliin.
@lask90 sanoi:
monesti tulee sellanen häpeä homma jos töppii liikenteessä tai äkikseltään kurvaa jonku eteen. Toivoo ettei näe kyseistä kuskia koskaan...
Noh, siksi kannan autossa moraa, ikean veitsisarjaa, pesismailaa, kettinkiä, moottorisaha, viidakkoveistä, pippurisumutetta ja varsijousta.
@kuittivihko sanoi:
yritin hakee googlesta hetudumb nimellä. avasin jonkun sivuston ja tuli miljoona välilehtee joilla kaikilla goatsekuvia ja kajareist alko kuuluun täysillä "HEY EVERYBODY,, IM LOOKING FOR GAY PORNO" .. nais
Avasti anto troijalaisvarotuksen eli elkee avakko :x
Tuolta voi sähköpostillaan katsoa löytyykö listalta... http://hpguru.fi/tietovuoto.php
@Sama-Keepperi sanoi:
Mikä vittu siinä on, jos liukuportaat ei pyöri ja laitetaan "CAUTION" nauha estämään liukuportaiden käyttö portaina? Niinkuin mitä tässä nyt pitää varoa? Sitäkö että voi vaikka pudota portaitten läpi? Hevonpaskaa sanon minä!
Jos joku kaatuu nii voipahan oikeudessa sanoo että oltiin ainaki varotettu
Kolmen vuoden jälkeen piti olla juhlapäivä 50 vuotiaalle Trevor Prideauxille.
Hän oli saanut Nokialta proteesin, mutta kysyessään Applelta hänet tylysti käännytettiin ovelta.
Applen mukaan sisääntulo ja kysymys oli sen verran haparoivaa, että te ette ole tervetulleita tänne, kertoo Trevorin äiti.
@Shagrath sanoi:
Lisää lihaa vaa , vitun hipit itkee kotonaan kun ei kestä maailmaa. +1
Turkistarhaus on ok jos se hoidetaan kunnolla, ei se eroa mitenkään perus ruokabroilerin elämästä, mutta minkätakia noita ei vois tappaa ihan loppuun asti ennen ku aletaan nylkemään?
@hajamieli sanoi:
Sulla oli lähinnä kakat vaipassa silloin. Kun tuo selain julkaistiin 1990, sua ei ollut olemassa. Tota konettakaan ei silloin vielä oltu valmistettu.
Ei ollu olemassa ei sherlock. Hyvä vaan koska nyt on paremmat pelit ja vehkeet!
@Jonde sanoi:
ainoostaan joku assburger lukiolainen jaksais ees lukee koko paskan :D
terkkui sille anonyymille assburgerille joka tän postas :DD vedä ittes narun jatkoks :D
@moimies sanoi:
Prison Break loppuu siihen, kun Michael kuolee aivokasvaimeen, ja viimeisessä kohtauksessa Lincoln ja se sen vaimo sekä hänen lapsensa tuovat kukkia Michaelin haudalle, joka on jossain meren lähellä.
THE END
Itse asiassa Michael kuolee sähköiskuun siinä jossain spesiaalijaksossa, jossa sen muija joutuu naistenvankilaan josta se pitää vapauttaa ja vapautuksen yhteydessä Michael uhraa itsensä pelastaakseen akkansa,.32dc4tg5
@Riffe sanoi:
Sama. Hauskaa vain miten noille "hakkereille" annetaan melko varmasti pahempaa sanktiota mitä raiskaajille ja murhaajille. Salkkarin jaksojen vuotaminen nettiin on tietysti pahempi rikos kuin ihmiselämän tuhoaminen.
Agreed. Salkkarit syövyttävät ihmisten aivoja yliannostuksena ja kahden viikon salkkarit on jo melko suuri yliannostus eli tuo niiden jakaminen on rinnastettavissa huumeiden myymiseen. Itsehän katson salkkareita
@Eliittihemuli sanoi:
Jännä juttu kun vielä 19-vuotias paskianen välittää pelkästään grafiikoista, luulin että tämän raja olisi ollut jossakin 10-12 vuotis vaiheessa.
@Zoidberg sanoi:
Miks toi vene peruuttaa taustalla??
Vene ei peruuta, pilvi liikkuu myös siihen suuntaan joten tästä voimme päätellä kamera on liikkunut. Tai siellä on vitun kova myrsky joka liikuttaa pilviä ja veneitä.
@Cena sanoi:
Niin on, mutta kuukausi Naurunappulassa on valovuosi. Tuskin kuva löytyy enää 50 skrollattavan sivun joukosta, tai mikäli löytyy, ei enää kauaa.
@Miikki sanoi:
Olisi kohteliasta laittaa sitaatit, mikäli lainataan. Ja myöskin keneltä lainataan. Eikä yritetä heittää mukapätevästi mukavasti oman nimimerkin piilosta tois(t)en läppiä.
Oisin antanu plussan jos olisit kommentoinut omaan kuvaan tuon linkin niin minulta olisi säästynyt copypasten vaiva... Tosin en anna miinusta koska kuva on ihan hassu.
@Lostedge sanoi:
Aika moni, ja ei se sisäkaarrekkaan mikään turvapaikka ole.
Ei ole ei, mutta kyllä aika paljon useammin tapahtuu kolareita ulkokaarteessa kuin sisäkaarteessa... Jos rallia olis pakko mennä kattomaan mutkaan niin sisäkaarteeseen mielummi.
@Jarmo sanoi:
Ihan takuulla on hyödyllisempää hommaa. Etkä kuluta rahaakaan yhtä paljon.
Armeijasta kuitenkin pääsee puolella vuodella joten sinänsä parempi vaihtoehto (ainakin itselle).
Noh ite menin armeijaan melko innolla ja positiivisin mielin ja vuoden halusin olla... Menin panssarivaunukomppaniaan jossa A miehet joutuu olemaan aika varmasti sen 362... Mieli muuttui kuitenkin melko pian että joo mielummin teen jotain oikeesti hyödyllistä kuin täällä leikin. Jäi siinä harmittaan että tupakaverihin olis halunnu tutustua paremmin ja ampuminen oli ihan mukavaa mitä nyt kerran pääsin kovilla :P.
@flakker sanoi:
hyvä että sentään myönnät/tiedostat sen. t. res.kers
Hehhee jotenkin koen itseni hyödyllisemmäks kun annan valtiolle vuoden työpanoksen vuoden metsäretken sijaan :D. Kävin kyllä armeijassa 15pv katselemassa sitä touhua.
@Straight sanoi:
Hei kaikki! Päätinpä postata kuvan suosikki pelisarjastani call of dutysta. Olen varma, että 90% naurunappulan käyttäjistä ei pidä kyseisestä pelisarjasta tai siihen liittyvistä kuvista jotka sisältävät inside läppiä´joita vain pelaajat tajuavat, mutta siitä huolimatta aion floodata pelisarjaan liittyviä kuvia naurunappulan täyteen ja ihkuttaa sitä raivokkaalla innolla. Haterit (lue: suurin osa käyttäjistä) tulevat hatemaan, mutta heidän mielipiteensä ei paina, koska he eivät voi tajuta pelin hienoutta ja hauskuutta, koska eivät ole pelanneet sitä yhtä paljon kuin minä.
Sounds familiar, anyone ?
Itsehän pidän tästä pelisarjasta ja pidän tätä oivana vaihteluna poneihin jotka taas ovat täyttä paskaa. Saat +1
@mutisija sanoi:
Olen nähnyt paljon parempiakin... liian pieni paita, vääränlaiset hanskat, henkselien sijasta joku vitun vyö riippumassa kaulalla ja vääränvärinen vyö... ihan paskahan toi on? Vai meneekö nykyään cosplayayksen onnistuneisuus sn mukaan että kuinka seksikäs se cosplayeri on vai? Että asulla ei ole merkitystä? -1
@Trololo sanoi:
joo oot kyl iha vitun tyhmä jos luulet tolleen. Oon kyl kattonut tätä ohjelmaa ja sen nimi on Beach, koska ne on kokoajan meren läheisyydes.
Ei nyt sekotat kaks täysin eri asiaa beach on ranta eikä manga ohjelma.
@Trololo sanoi:
Vitun pelle se on "Beach" niinku ranta. Bleach sanaa ei oo olemassa...
Huoh kyl tällässiiki ihmisii löytyy ja sit viel yks juttu, sitä ei kirjoteta "parodiaa" vaan "parodoi"
*huoh*
Huoh pelle bleach tarkottaa ton manga tv elokuvan nais pää henkilöö .
@Soarin sanoi:
Ei välttämättä! Tässä kuvassa ei sanottu kuinka lämmin huone on. Jos ollaan antartiksella ulkona niin on jäätynyttä kahvia ja jäätynyttä kokista :D
Tässä ei olla antarktiksella vaan suomessa 30 asteen helteessä.
Waretan ainoastaan musiikkia ja sitäkin harvoin koska musiikkimakuni on hyvin suppea. Mutta jos olen warettanut jotain niin olen myös ostanut bändiltä jotain oheistuotteita ja käynyt keikoilla. Olen myös waretuksen jälkeen pariin kertaan ostanut samat levyt jotka waretin aikasemmin.
Elokuvia ja pelejä en lataile koska niiden tekijä ei saa mitään tuottoa siitä jos ne lataa koska elokuvia on paha esittää livenä koska se menee teatterin puolelle sillon :S. Sama homma peleissä paitti teatterikohdan voi jättää poies.
Furry (engl. karvainen, mutta käytetään tässä yhteydessä substantiivina, suomeksi turri) on nimitys visuaaliselle ja kirjalliselle ylägenrelle ja siihen liittyvälle fanijoukolle ja alakulttuurille. Laji käsittelee antropomorfisia [1] hahmoja (engl. anthropomorphic) eli eläimiä, joille on annettu INHIMILLISIÄ PIIRTEITÄ [2] lähtien älykkyydestä ja kielenkäytöstä aina IHMISMÄISEEN ULKOMUOTOON asti. Termiä käytetään usein myös kuvaamaan ihmistä, jolle on annettu eläimellisiä piirteitä (kuten korvat tai häntä, kts. catgirl). Furryjä esiintyy usein roolipeleissä ja nykyisin myös japanilaisessa sarjakuvassa (manga) sekä animaatiossa (anime).
Olin kaikkest lähimpänä mun 5-1 veikkauksella, vaadin rahaa.
Juonpahan murojen jälkeen olutta, ja otan särkylääkettä. GO SUOMI!!! Juhlin eilen ruottalaisten keskellä XD
Meillä on jo tälläinen koulussa. Tosin toiseen jakelupisteeseen jono on kauempana ja tulokkaat eivät koskaan tajua mennä sinne vaan kasaantuvat lähempänä olevaan.
Tämän vuoden MM-jääkiekko katsoja naisten taso on kyllä laskenu ihan vitusti, ainakin suomen osalta. Kaikki muijat mitä siellä näkee on jotain viiskymppisii kantturoi
tohdin olla eri mieltä. toki ehkä leffasarjan paisuminen 7 osaan vai montako niitä nyt on oli perseestä, mutta kyllä ensimmäiset kolme oli ainakin helvetin hyviä ja lopetusosakin ihan ok.
Ajattelin postauksen jälkeen juuri että olisi pitäny lisätä leffa -sanan perään sarja.
COD 2:n jälkeen pelisarja on tullut kokoajan paskemmaksi
Jännä ku joku aina heittää tän kommentin aina ko pelisarjan peleille. Joskus kakkosen tilalla on ykkönen! Ei se tee pelistä huonoa jos sillä rahastetaan tyhmiä ihmisiä. Kuulun itsekkin tyhmiin ihmisiin ja ostin tuon pelin ja me gusta. KinostiX?
Tiedoksi että ei me sitä päätetty että toi kuntotesti helpottuu. Mulle on yks hailee millanen kuntotesti tulee olemaan, kyllä uskosin että hyvin menee. Heinäkuussa alkaa->
Täytyy siitä huolimatta että maailmalla on viime aikoina tapahtunut paljon, todeta, että NauruNappula opettaa sisäistämään vastuunalaisia kontradiktioita.
spider pig
spider pig
does what ever spiderpig does.
can he swing
from the web?
no he can´t
he´s a pig
lookooout
he is a spiderpiiig
tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou
itseasiassa, jos kapula olisi lähtenyt tuossa kulmassa muutaman metrin päästä (niinkuin tuossa aiemmin mainitsit), se olisi osunut todennäköisesti lattiaan.
Kyllä toi kaveri näyttää seisovan jo yli metrin päässä toosasta ja jos huomaat se on pöydällä. Mutta sovitaan miten haluat. Toivottavasti saat tästä valoa synkkään talveesi :).
Ensimmäinen pleikkapelini ikinä :). Voi niitä muistoja ku junnuna jyysti tota ilman muistikorttia eteenpäin ja kokeili että kuinka pitkälle pääsee ja tulee ennätys. En siis pienenä aluksi omistanut ps1 muistikorttia yeah!
Kyllä bändiä voi rahallisesti tukea muutenkin kun ostamalla levyjä... Ite olen käyny suosikkibändieni keikoilla ja ostanut oheistuotteita jnejnejne vaikka kuinka paljon. En tarkoita lordia koska lordi on paskaa imo
En koskaan maininnut Hitlerin, minkään auktoriteetin tai sen mallin tuella, miksi olisit väärässä, vaan sillä perusteella että mielipiteet ovat mielipiteitä.
Perustat mielipiteesi... et mihinkään? Vai siihen, että "se vain kuuluu asiaan"?
Jaksan elää vain siksi, koska uskon, että joku näitä viestejä lukee (jopa minun kilometrin mittaisia saarnoja - vaikka toki, voi se naurunappulassa olla liikaa vaadittu). Koska sehän se tärkeintä on; jos vastapuoli ei lue, se on vain hänen oma häpeänsä.
En perustakkaan niitä mihinkään koska en tarkota niitä :D. Mutta voit jatkaa säätämistä, meikä menee jatkaan Amnesian uusintakierrosta->
En mä oikeassa elämässä ärsytä ihmisiä tahallani :P.
Ja en itse omista kissaa. Mutta en ymmärrä sitä että miten on hauska puhua faktaa sellaselle joka ei lue niitä, tuskin kukaan lukee näitä joten onko tällä mitään väliä ;O? Jännää ajankulua täällä naurunappulassa, itsehän en muuta tee kun hillu täällä.
En yritä olla fiksu, enkä väittänyt sinun kertaakaan yrittävän olevan fiksu (lue kommenttini uudelleen ja sisäistä se) - haluan vain selventää asioita vääräluuloisille. Jos se on sinulle liikaa, niin älä lähde väittelemään.
Huomaa, että olet liian tyhmä voidaksesi ymmärtää mitään. Et varmastikaan jaksa edes lukea kymmentä riviä pidempiä tekstejä, joten turhaankos sitä yrittää typerälle kissalössykälle mitään sanoa. Paitsi että sanon, jotta kaikki näkisivät miten väärässä olet. :)
Jos osaa kouluttaa koiraa, siihen ei mene 9000 tuntia. Koirat ovat älykkäitä ja oppivat nopeasti. Sinun logiikallasi kissat ovat niin tyhmiä, ettei niiden kanssa voi tehdä mitään. Mutta eihän se niin ole; kissat ovat vain erilaisia eläimiä (ja siltikin kissoistakin löytyy yksilöitä, joille ne istu/maahan-käskyt uppoavat - se jos mikä on fiksua; ovat kerrankin tajunneet oman etunsa).
Syy sille, miksi kissalle ei tarvitse opettaa haukkumisen tai kuolaamisen lopettamista, on se, että se ei kuulu niiden luontaisiin tapoihin. Ja ei muuten kuulu kaikkien koirienkaan tapoihin. Jos olisit lukenut viestini, tietäisit, että ei ole olemassa yhtä tiettyä eläintä nimeltään koira, vaan on olemassa erilaisia koirarotuja. Minun koirani esimerkiksi ei kuolaa ollenkaan, mutta tietenkin hän räksyttää (eikä se minua haittaa - ajoittainen haukkuminen kuuluu asiaan - ja silti koirani on moninverroin hiljaisempi kuin kukaan tuntemistani ihmisistä). Jotkut koirat puolestaan eivät osaa haukkua, joten eivät voi liioin räksyttääkään. Miksi et samantien tuomitse kaikkia ihmisiä ärsyttäviksi autoilijoiksi? Eivät kaikki ihmiset aja autoa.
Kissatkin narisevat ja naukuvat (ystäväni kissa erityisen ärsyttävästi, eikä sitä saa lopettamaan millään - mahtaa kissa olla tyhmä, niinkö luulet?). Yritäpäs opettaa kissa pois luonnostaan. Onnea myös yritykseen opettaa kissa olemaan hyppimättä pöydille, hyllyille ja naamallesi; voisit myös opettaa kissan olemaan levittämättä karvoja joka ikinen sekunti. Kissat kun ovat niin helppoja, niillähän ei vikoja ole. En myöskään mielelläni tapaisi kissaa, joka ei ole saanut pentuaikaista koulutustaan.
Koira ei syöksy pyöräilijän kimppuun, jos sen kieltää siltä. Oikeasti, miten voit olla noin tyhmä? Katti voi hyökätä jalkoihin, raapia käsiä, oksentaa karvapalloja matolle, levittää hajuja kotiin. Hyviä ja huonoja puolia löytyy joka suunnalta.
Vaikutat henkilöltä, jolle ei pitäisi antaa huollettavaksi minkäänlaista eläintä. Oletuksesi koirista ja kissoista ovat suorastaan sairaita.

Tiesitkö että netissä on hauska provosoida ihmisiä ja katsoa kuinka ne pätee ihmiselle jota ne ei edes tunne. Pätee siksi että saa ylevyyden tunnetta, siksi että yrittää vaikuttaa viisaalta. Yrittää olla olevansa oikeassa, vakuuttaa ja muuttaa toisen "mielipidettä".
Hyviä provoaiheita on myös uskonto ja amis-lukiovertailu kuten varmaan tiesitkin.
Mutta olen silti sitä mieltä että Kissat>kilpikonnat>possut>monet muut eläimet>koirat
Nyt yrität olla itse muka fiksu laittamalla 500 riviä pitkän vastauksen ;). Ja hei, ei meidän tarvi vääntää tästä asiasta, saat olla ihan rauhassa väärässä ei suuttua tarvi! Ja rakkien kouluttamiseen menee yli 9000 tuntia aikaa jos haluaa sen opettaa olemaan kuolaamatta ja räksyttämättä. Kissoilla ei mee hetkeäkään. Ja koiria ei saa kait edes pitää vapaana asuinalueella (en jaksa ottaa selvää), ne kun tykkäävät syöksyä pyöräilijöiden etc kimppuun.
Miten kuolaaminen ja paskominen liittyvät typeryyteen? Sama kuin sanoisi typeryyttä olevan runkkaaminen, ejakuloiminen ja syöminen. Jutun juju on se, että koiran voi opettaa "mieleisille tavoille". Jos on itse niin tyhmä, että ei moiseen kykene (tai ole edes koskaan elänyt koiran kanssa), on turha tulla lässyttämään koirien kuvitteellisesta typeryydestä.
Kyllä se on typeryyttä jos sä paskoisit/runkkaisit lattialle (mitä luultavasti teetkin). Kissat sentäs osaa omin avuin mennä hiekkalaatikolle, toisin kuin koiria pitää käydä lenkittämässä monta kertaa päivässä. Koiran voi opettaa mieleisille tavoille eli antaan tassun tai menemään kyykkyyn, hienoa.
Pidän kissojen itsenäisyydestä.
Kissathan ne paskoo sisälle, vielä omistajien luvalla.
Meillä kissat on ulkona melkein koko ajan, sisällä käy välillä nukkumassa/syömässä/kerjäämässä rapsutusta. Hiiriäkin ne pyydystää sisällä jos sattuu olemaan joku sellanen livahtanu.
We drink and we pillage and we do what we please We get all that we want for free We’ll kick your ass And rape your lass Somalian pirates we So with a yo ho ho And with a yee hee hee We take to the African sea We’ll brave the squalls And bust your [...]
Ei toi kyllä jeesus ole, enkä minäkään, koitas arvata uudestaan.
Oot nimes veronen kyllä, pelle :D. Wnb intellektuelli joka elää harhaisessa todellisuudessa ja kuvittelee olevansa todella viisas. Enhän mä teitä kumpaakaan jeesukseks sanonu joten silmissäsi vikaa, pelle? Ja jospa lopetetaan tähän koska internetissä väittely on sama kun huutais metsään, pelle.
Asiasta kukkaruukkuun: yritin pelata kyseisen pelin demoa, mutta en jaksanut loppuun asti puolen tunnin katossa kävelyn takia. Lisäksi kaksi crashia tunnin aikana. Silti suhteellisen pelottava pimeässä huoneessa kuulokkeet korvilla pelattuna, ainakin jos yrittää eläytyä siihen eikä takerru katossa kävelyyn.
Ja näin irl raamatusta, eikun siis Raamatusta, kuten kuuluu sanoa, saa myös sytykkeitä tai paperilennokkeja sun muuta kivaa.
Meil ei kaatunu kertaakaan. Ja pelottavaa oli kyl koko pelin ajan->
+1 koska pääsin Amnesia: the Dark Descentin läpi ja opin siinä raamatun hyödyn; sillä pystyi houkuttelemaan vesimörön pois itsensä luota heittämällä sen jonnekkin josta se meni tarkistamaan että mikä siellä molskahti.
vissii sen takii ettet haluu kertoo maailmalle et sul ei oo kavereita
No mutta siis eikös facebook oo sitä varten että kerää kavereiksi kaikki ihmiset joiden kanssa on joskus puhunut ja kuvittelee sitten että on kauhee määrä ystäviä? Paitsi sun tapauksessa et oo jutellu ihmisille kun et uskalla niin sulla ei oo edes facebook kavereita :(
Luokanvalvojani kerran tokaisi "älkää tallentako työpöydälle kaikkee, pian se on ihan täynnä ja kone menee täysin jumiin"
"Opiskelen" siis elektroniikkaa ja tietoliikennettä
Sääli, että joudun antamaan tälle plussan, kun et ollut minulle ensimmäistä versiota tuohon kommenttiisi linkittänyt, jotta olisin voinut ns. alkuperäiselle voinut plus-pisteen antaa.
Ootko trolli vai muuten vain paska? Maapallon asukasluku on siinä 7 miljardin paikkeilla.
Enpä usko että Justin Bieberin kuuntelijoita löytyy edes yhtä miljardia, (Mikä olisi aivan jumalattomasti) ja tässäkin kuvassa esitetyt katsojaluvut pysyvät vain reilussa kolmessa sadassa MILJOONASSA.
Näinollen totean kommenttisi kehitysvammaiseksi.
wikipedia->Viikinkien on väitetty syöneen kärpässieniä saavuttaakseen taisteluissa niin sanotun berserkkitilan. Väite on kuitenkin kyseenalaistettu. <-wikipedia
Pornoa kyllä löytyisi niille suunnatuilta sivuilta mielin määrin. Toisaalta, jos tämä on mielestäsi hauskaa niin miksi ei. Totean vain tähän perään, että omistat kyllä paskan huumorintajun.
Tää ois 20e per henkilö per vuosi extraa jos jokainen ostaa saman verran ja tuohon 100m tavotteeseen päästään. Mutta pienet ostaa enemmän kun vanhukset eli tää tuo lapsen omiin menoihin aika suuren lisän...
Hypyn lähtönopeuden pitää olla sama kuin putoavan hissin nopeus. Aivan putoamisen alkuvaiheessa tämä on mahdollista, mutta jo viimeistään sekunnin kuluttua täysin mahdotonta. Jos ihmisen keho kestäisi tuollaisen kiihtyvyyden kestäisi se myös itse putoamisen jälkeisen äkkipysähdyksekin. Tällöin koko hyppy olisi turha.
Myytinmurtajathan testas tän ja eiks se toiminu ihan kivasti? Buster selvis jne
:)MP2
From Wikipedia, the free encyclopedia
Jump to: navigation, search
MP2 or MP-2 may refer to:
* MP 2, an abbreviation for a zone during the Paleocene
* MPEG-1 Audio Layer II audio compression format and .mp2 file format
* Møller–Plesset perturbation theory of the second order, a method in the field of computational chemistry
* Marseille Provençe Airport terminal 2
* Metroid Prime 2: Echoes, a 2004 action-adventure video game for the Nintendo GameCube
* Mario Party 2, a 2000 party game for the Nintendo 64
* Max Payne 2: The Fall of Max Payne, a 2003 shooter game
* German Army designation for the Uzi
* MP-2 machine pistol
* Chyetverikov ARK-3 flying-boat
Voi olla, mut sun muijalla on löysä pimsa. Kokeilin (taas) eilen. No joojoojooo :) Sä voitit. Niin hauska toi äskeinen, et ei voi muuta ku nauraa (ja panna sun muijjaa) ;D
Joopa joo ;D. Vittu mitä paskaa ollaanx kavereita?
päinvastoin
suomalaisessa aseessa sovite oli niin tiukka, että se jumiutui helposti, kun taas venäläinen niin väljä, että toimi paremmin kun heitti lapiollisen hiekkaa päälle
Vietnamin sota (myös Toinen Indokiinan sota)(engl. Vietnam War, vietn. Kháng chiến chống Mỹ, "vastarintasota Yhdysvaltoja vastaan") oli Vietnamissa vuosina 1964–1975 käyty sota, joka käytiin Pohjois-Vietnamin valtion ja Etelä-Vietnamin valtion sekä kummankin osapuolen kansainvälisten liittolaisten välillä.
Tuli jotenkin mieleen Aku Ankka-tarina 2000-luvun alusta, jostain 290-alkaneesta kirjasta. Aku joutui tulevaisuuteen miljoonan vuoden päähän ja siellä tursasvalashait koettivat syödä sitä.
Ja sit Pelle Peloton ja Tuvu Huvu ja Luvu tuli pelastaan ne sieltä :)
"Lauhdeveden vaikutukset ovat hyvin paikallisia ja tyypillisiä kaikille lämpövoimalaitoksille, ei vain ydinvoimalle. Ydinvoimalan normaalikäytön radioaktiiviset päästöt ovat mitättömiä verrattuna luonnon omaan radioaktiivisuuteen."
Ei hauska kuva. Mutta meillä terassin kaiteessa oli joku pieni liikkuva kökkö. Heitin sitä pikkukivellä niin se purkautui ja sieltä juoksi 500 pientä hämähäkkiä ja hetken päästä terassin kaiteessa oli samanlainen vilinä kuin vikassa kuvassa.
mä en kyl aikuisten oikeesti ymmärrä tätä asiaa. Kuka voi sanoa alkuperäiset läpi muutamaan kertaan pelanneena että 3. yltäisi lähellekään samoihin sfääreihin viihdyttävyydellään. Grafiikat, ok ihan jees, mutta kuten monesti mainittu niin siinä grafiikassa oikeastaan ainoastaan fo3 on vahvoilla, tosin siitäkin voisin heittää eriävääkin mielipidettä mutten jaksa. 3 ei kertakaikkiaan viihdytä yhtä hyvin, kerran pelannut pääjuonen läpi ja muutamaan kertaan kaikki sivutehtävät, ei tuntunu kovin suurenmoiselta... ja mitä koneeseen tulee niin kyllä tuo ihan nätisti rullaa parin modin + korkeampiresoisten textuurien kanssa täysillä asetuksilla ja 1440x900 resoluutiolla.-
mutta kuten elokuvissakin, jotkut vaan pitää tärkeämpänä hienoja efektejä ja äo 60 juonta kuin että elokuva/peli olisi oikeasti sisällöltään loistoluokkaa.
Juuh kyllähän fallout kakkosessa on mahtava juoni, mutta tykkäsin kolmosesta enemmän ilmapiirin vuoksi. Pääsee itse oman hahmonsa silmin näkemään D.C:n rauniot.
se, että joku peli oli hyvä joskus muinoin ei tarkoita sitä että se olis nykyäänkin hyvä. itekkin hakkasin jotain giana sisterssiä amigalla ihan innoissani joskus -92. raivostuttaa nää urpot jotka väittää että esim fallout 2 oli kolmosta parempi. ei niitä voi edes verrata keskenään.
Viisaita sanoja ystävä hyvä :>. Nostalgiahomot ylistää vanhoja pelejä koska niiden koneella ei toimi uudet pelit ja he ovat kateellisia niille jotka omistaa kunnon koneen jolla pystyy pelaamaan fallout kolmosta.
"Naurunappula.com on syyskuussa 2007 perustettu huumori- ja viihdesivusto. Sivustolle voi lähettää hauskoja kuvia, huumori videoita, pelejä, flash-animaatioita sekä tekstejä. Kuvia sekä muita medioita katsotaan päivittäin YLI MILJOONA kertaa. Voit lukea luvuistamme enemmän mediatiedoistamme."
Kova jätkä on kyl mutta jos ton armor of godsin kuumailmapallostuntin katsooo elokuvasta niin voi nähdä puun oksan pallon päällä ettei se sentäs ihan jyrkänteeltä hypänny ;)
Vituttaa kun aikaisemmin tuotakin sai laillisesti netistä sarjan omilta sivuilta kattoa ja nyt on jotkun vitun tekijänoikeus/laki homot senkin kieltäny V*ittu V*ituttaa AASDFSASDFASDFSDAFAS
mitähän ne sit kuvitteli AMATÖÖRIsarjan voitosta saavan? puoltoista milliä ja kämpän rivieralta? eikös dahlman vaan harrasta tuota eikä tee sitä rahan takia :I hupi juttu tässä on vaan tuo pettymys, mitä se on oikein odottanu sieltä saava..
Q. How much does the Space Shuttle cost?
A. The Space Shuttle Endeavour, the orbiter built to replace the Space Shuttle Challenger, cost approximately $1.7 billion.
Pingtanic, taisivat olla siirtolaisia kaikki pingut.
Voi vitsi ebin rölled en ois uskonu hieno juttu make:D:D:D
Tietokoneohjelma (usein lyhyesti vain ohjelma) on joukko ennalta laadittuja käskyjä, joita seuraten tietokone suorittaa sille valmistellun tehtävän
Sovellus tarkoittaa ohjelmaa.
TUOSSA LISÄÄ TIATOo http://fi.wikipedia.org/wiki/Tietokoneohjelma
Vittumaista se on että auto parkkeerataan sillain että häiritsee itteään, mutta ei sitä toisen autoa tarvi vahingoittaa silti.
Toivottavasti saat syövän.
Täs pitää tietää että toi kuvakommentti minkä pistin on kokonaan toinen kuva
http://naurunappula.com/643999/lol.jpg
Pikainen wikipediaan kattominen kertoi että tämä on joulun alla ilmestyvä naisjätti joka kaappaa tuhmia lapsia mukaan ja syö ne. Gryla asuu Dimmuborgirin laavakentillä miehensä kanssa luolassa :>.
Ei kumpikaan noista tarkota sitä etteikö se silti olisi maailman tuhin asia tapella/sotia.
Lorottaa tuolta "suusta".
Ei ne oo amatöörejä niillä on yli 30 vuotta erikoistehostekokemusta D:D:D::D::D:D::D
Näytä kuvakommentti
Meil samat :D
Näytä kuvakommentti
Muistaakseni ne juuri totes ettei siihen voi kuolla
So I became a homosex
Näytä kuvakommentti
Näytä kuvakommentti
Not, pallit ei koske
Näytä kuvakommentti
Näytä kuvakommentti
Mutta onneksi tässä tapauksessa noiden nopeusero ei ole 60kmh.
Järjen hippusilla se meitin opettajakin porskutti.
En anna yhtään plussaa.
Jep tohon perustin myös kengännauhahuomioni.
Mikkosen setä : tartu kikkiin
Joskus löytyy luonnosta tollasia hiekkaluolia :>. Hakkaat jonkun tietyn kohdan noista pois niin kaikki romahtaa niskaan
Tuo kyseinen hiiri on ajaton.
Mun mielestä se on ihan hyvä että edes kerran vuodessa on mahdollisuus isompaan kansanjuhlaan :>. Omasta mielestä mm kisat on mukava olla joka vuonna paitsi sillon jos samana vuonna on talviolympialaiset.
Jeesus älämölö ei liity jääkiekkoon mitenkään. Tais naapurin äijä juhlia helatorstaita kun Jeesusmöykkää kuulu. Ja minkä takia toivot että Suomi häviää?
Kiinnosti silti sen verran että tiiät mistä kyse ja jaksoit kommentoida :DDDDD
Voin kertoa niin ei tarvi lyödä:
Puuta vituttaa kun lintu paskoo kaaressa päälle.
Tein kuten käskit ja tajusin vasta jälkeenpäin että mullahan on ruoka kesken tässä.
Klassinen virhe selata nn ja syädä samalla
Näytä kuvakommentti
Kÿlä ôla. :-D
Camping fegget :-D
Joo mutta se piti siitä ja poikkeus vahvistaa säännön
Kuvassa pitää tajuta että Daniel on melko pelkuri verrattuna Penumbran päähenkilöön Philipiin.
Kommenttisi on huono.
Oh dog what doned!
Raiskasi korvansa - Nicki Minajin kosto
Aa joo kumirenkaallaki voi selvitä vedestä :D Tai portalilla :D!
Kusipää homo.
Näytä kuvakommentti
En ole VALEPOLIISI vaan VALEAKTIIVI
Oli loistava!
T: jää kiakomies
Olen tähän päivään asti luullut että tuo on nainen... Aina oppii uutta!
Okei lokakuussa tulee 10v
Ei ole koska silloin ransikset pysyy rapeampina pidempään koska kebabin kastike ei ole niitä kostuttamassa heti.
Fuck the police
Et.
No sieltä ne ainaki tulee ulos eiks je?
Kato Viljami Geulii :D!
Kova jäbä!
I used to be fag like you, then I took shrapnel to the knee :DDDDDD
Näytä kuvakommentti
En tiennykkään että sinne otetaan tälläisiäki
Mitä isompi pyssy sitä pienempi pippeli.
you dag 2 reposts same picture yo yo
Näytä kuvakommentti
(katoin kaikki)
Näytä kuvakommentti
Sieltä paremmin tietoa
http://elderscrolls.wikia.com/wiki/Boethiah%27s_Calling
Ja palkinnoks saa
http://elderscrolls.wikia.com/wiki/Ebony_Mail
Tarkoitit varmaan Boethiah's Calling :DDD
Näen dugfacen
Ajan rakenne on muuttunut
Olen tässä viimeaikoina hämmästäny kuinka paljon oon samaa mieltä asioissa sun kanssa.
Ymmärsit aivan oikein
Näytä kuvakommentti
Skrillex= sigmax, sattumaako? en usko
Ilmeeni kun tulokas kuumottuu moderaattorin linkistä
"pirii - ihastukseni vanhoihin tatuoituihin miehiin"
Sydney ei ole australian pääkaupunki.
Ei ole mahdotonta koska jokaisessa kupissa on pohjassa reikä.
Minä molemmista
▲ ▲
Mites pidät 7cm paksusta taulutöllöä tollain?
magnets :----DDD???
AN OVERDOSE OF AWESOMENESS
(youth against drugs)
Voi perse :DDD
Tarkoitatte varmaan "an art"?
yes
fix'd
Getting ES: The Heatenings
Ei ole, UK on se saarivaltio tossa Ranskan pohjoispuolella jonka unohdit piirtää sun maailmankarttaas.
+1 koska kynttilänsyönti ja öljyä palanpainikkeeksi.
Senkin hupsu jos luulit että tää vaikuttaa vain jenkeissä
uliuliuli t youtube XDDD
http://www.youtube.com/watch?v=hQC50WFzmZQ& ;
lolo homo paska musa maku sulla :DDDDD metallican raining blood ownaa sun rebeca blaken :DDDDDD
Tilasin hänen kanavansa jotta voin kivasti seurata koska loppuu videoiden teko
Tos vitstissä kuuluu tietää että Parmegiani kuulostaa melkein samalta kuin Parmigiano joka taas tarkoittaa parmesaanijuustoa
Ei vaan nuo lasten tuolit on värikkäitä.
noob
Juurihan mää kirjotin
You sure did!
Tosin kyllähän se kannattaa tappaa vaikeasti tapettavat ensin ja sitten napsia ne helpommat joilla ei ole panssaria...!!
Täs vitsis pitää tietää Mr bean (ei herra papu vaan se rowan atkinsonin esittämä dumb mies)
Kairon lähin kaivauspaikka on 4 asekeleen päässä.
Sen uskoisin että kysyvät onko palvelus suoritettuna sen takia ettei työntekijä lähde yht'äkkiä vuodeksi kiitämään... Ja en usko että niitä kinostaa onko se intti/sivari/totaali/c miäs kunhan on muuten pätevä.
Tarinan edessä myös tajuttiin ettei Alduin ole perse. [/spoiler]
paska puhetta mutta uskon
Hoohoo aina oppii uutta :D
Camper
Ookkonää vihanen kun ite et saanu mitään :DDD??
mitäs olit ollu tuhma senkin mätisäkki
Good ol' times :)
+1 koska veit sanat suustani
Hain vitutuksissani googlesta että skrillex on paskaa, löysin tämän kommentin ja nytten annoin kommentillesi plussan ja videolle miinuksen.
>Valita yhdyssanavirheistä
>Tunne itsesi voittajaksi
Hieno tavoite!
Kyllä!
Michael J Fox's evasiveness rose!
15 eurolla ei saa vielä oikein mitään kunnon legoa :(
Että se saa idealamppuun virtaa.
Kyllä, minä tiedän.
Et omista vaginaa mutta sinulla on hiekkaa siellä.
Baradogs!
Varmaan tuo että "fantastisia home löytöjä"
Miks kun laitekkin voi tehdä sen vaivattomasti?
Näytä kuvakommentti
Miten toi vaikuttaa asiaan että on aika homoa laittaa homopornoa paketin kylkeen?
Voit ihan maalaisjärjellä päätellä mitä tuolla mitä kirjotin haetaan...
SAUCE
Voi sitä naurunappulan aikaa kun oli pixelmaneja ja fakemaneja ja vanhamaneja jne :)
Kaikkien uskontojen/aatteiden ääripäät ovat saatanasta
http://www.youtube.com/watch?v=2_euEPg-U7U&feature=relmfu
Paina prntscrn nappia f13 vieressä
Näytä kuvakommentti
Näytä kuvakommentti
Juuh mutta tässä leikissä pitää tietää että ihmistä ei lasketa.
olet eläin
:/
En käytä. :DD
Kyl mä tiesin.
Näytä kuvakommentti
Samaistu'd
Näytä kuvakommentti
Ja dildo :D
Neitsyt... äärettömästi pilua...
BARADOGS
Naurunappuloiden pornokokoeilmat!
+9000000
Avasti anto troijalaisvarotuksen eli elkee avakko :x
Tuolta voi sähköpostillaan katsoa löytyykö listalta...
http://hpguru.fi/tietovuoto.php
Sattumaako? en usko
Whos with me?
Jos joku kaatuu nii voipahan oikeudessa sanoo että oltiin ainaki varotettu
Hitler elää yhä
Et voi osallistua,olet kuollut! Ei kuolleet voi osallistua presidentinvaaleihin :D
Tyhmä Lenin :DD
Ok, hyvä tietää.
Eikö pullonkorkeissa kierimnen satu? Tosin sulla oli varmaan power armor päällä.
Hän oli saanut Nokialta proteesin, mutta kysyessään Applelta hänet tylysti käännytettiin ovelta.
Applen mukaan sisääntulo ja kysymys oli sen verran haparoivaa, että te ette ole tervetulleita tänne, kertoo Trevorin äiti.
Ei kuule läski vedetä.
Meinasin kommentoida juri yoon tommentin seknin possu
Mulla on 3 kissaa, Monni Pillu ja Pulla
Turkistarhaus on ok jos se hoidetaan kunnolla, ei se eroa mitenkään perus ruokabroilerin elämästä, mutta minkätakia noita ei vois tappaa ihan loppuun asti ennen ku aletaan nylkemään?
Saimaistun'd
T:Carrie täti
Nyt on 0pts kun blussasin.
|_______`._____________|_________|_______:
.\________|____________|_________\|_______|
_\_______|_/_________/__\\\___--___\\_______:
__\______\/_____--~~__________~--__|_\_____|
___\______\_-~___________________~-_\____|
____\______\_________.----------.________\|___|
______\_____\______//_________(_(__>__\___|
_______\___.__C____)_.............._(_(____>__|__/
_______/\_|___C_____)/______\_(_____>__|_/
______/_/\|___C_____)_______|__(___>___/__\
_____|___(___C_____)\______/__//___/_/_____\
_____|____\__|_____\\_________//__(__/______|
____|_\____\____)___`----___--'______________|
____|__\______________\_______/__________/_|
____|_____________/____|_____|__\___________|
____|____________|____./______\___\__________|_
___|____________/____..|_______|___\__________|
___|___________/_____..\___/\___/_____|_________|
___|__________/________|____|______
Oisko siinä pitäny olla vaan että
Näytä kuvakommentti
Pyssy joka näyttää ihan käyttökelposelta mutta se on Hello Kitty pinkki = Vista on hyvä ja käyttökelponen mutta pikkutytölle suunnatun näkönen?
E: Miks vitussa mä tätä jankkaan?
Naa emmä tiiä, joku raskas ja vaikeakäyttönen mutta silti ihan ookoo
Kari Byron
Täällä ei oo hyvin koulutettuja apinoita nähty, pelkkiä perusapinoita täällä riittää
Näytä kuvakommentti
Eri paskaa samassa paketissa?
Samaa paskaa eri paketissa
Näytä kuvakommentti
HOMO PASKA PERKELE
Ajakohtaisuudesta plussaa!
Euron juusto!
Eikö He-Man vieläkään oo tehny asialle mitään?
Ei my little ponyä ollu skeletorin aikaan -_-
Vähän niinku Jussi ja Saana ;)
Korjasin +1 :)
Näytä kuvakommentti
Ei ollu olemassa ei sherlock. Hyvä vaan koska nyt on paremmat pelit ja vehkeet!
Olin etkö osaa laskee, ikä näkyy profiilissa!:D:D:D:D
Huutamalla hänelle koska hän on paska sählyssä
Koska pre release
Meinasin kommentoina juuri noin mutta olit ensin joten blussasin kommenttiasi. Ja myös kuvaa.
Muutit ajatukseni sanoiksi. Blussasin kommenttiasi.
Mites se vastaa kännykkään???????????????????????????
Serve'd :DD
Itse asiassa Michael kuolee sähköiskuun siinä jossain spesiaalijaksossa, jossa sen muija joutuu naistenvankilaan josta se pitää vapauttaa ja vapautuksen yhteydessä Michael uhraa itsensä pelastaakseen akkansa,.32dc4tg5
holy shit! =D
Itse tein sen tänään... Ah tätä työttömän elämää! Joka päättyy ens viikolla" nyyh"
Agreed. Salkkarit syövyttävät ihmisten aivoja yliannostuksena ja kahden viikon salkkarit on jo melko suuri yliannostus eli tuo niiden jakaminen on rinnastettavissa huumeiden myymiseen. Itsehän katson salkkareita
Muokatut combobrakerit ei käy.
Vuohi saatana
*brofist*
:)
Näytä kuvakommentti
Vene ei peruuta, pilvi liikkuu myös siihen suuntaan joten tästä voimme päätellä kamera on liikkunut. Tai siellä on vitun kova myrsky joka liikuttaa pilviä ja veneitä.
Valovuosi on matkan, ei ajan mitta.
Näytä kuvakommentti
Niin oli.
Tämä ei liity minecraftiin.
Näytä kuvakommentti
Siksi. Kyllä sä voit nauraa kun vanhuksia ammutaan jos tahdot.
Sairas paska.!
:>
Mene roskiin :D:D:D:DDDDDD
Se oli surullinen kohtaus kun se äijä kuoli ;C
Kiitos ihmiset!
Im with CoCo
Senkin tyhmyri, pyöriä on tietenkin useampi kuin yksi.
Alempi Suomesta.
Its a TARP!
Annoin tästä hyvästä tälle kuvalle plussan.
Ei ole ei, mutta kyllä aika paljon useammin tapahtuu kolareita ulkokaarteessa kuin sisäkaarteessa... Jos rallia olis pakko mennä kattomaan mutkaan niin sisäkaarteeseen mielummi.
Ja tästä voit laskea kuinka moni menee ulkokaarteesta ulos ja kuinka moni sisäkaarteesta:
http://www.youtube.com/watch?v=IkgV2f00IE8
Peace.
:(
On mutta ei se mitään koska pyysit anteeksi.
Noh ite menin armeijaan melko innolla ja positiivisin mielin ja vuoden halusin olla... Menin panssarivaunukomppaniaan jossa A miehet joutuu olemaan aika varmasti sen 362... Mieli muuttui kuitenkin melko pian että joo mielummin teen jotain oikeesti hyödyllistä kuin täällä leikin. Jäi siinä harmittaan että tupakaverihin olis halunnu tutustua paremmin ja ampuminen oli ihan mukavaa mitä nyt kerran pääsin kovilla :P.
Hehhee jotenkin koen itseni hyödyllisemmäks kun annan valtiolle vuoden työpanoksen vuoden metsäretken sijaan :D. Kävin kyllä armeijassa 15pv katselemassa sitä touhua.
Itsehän pidän tästä pelisarjasta ja pidän tätä oivana vaihteluna poneihin jotka taas ovat täyttä paskaa. Saat +1
Ouluhalli eli oulupalli...
paska kuva muuten.
Siinä linkki niin ei tarvii copypastaa :)
!
Saunalahti = Elisa
Ei vittu me ollaan tyhmiä D: Se on Sex
Vai onko kenties SPY?
ai mene vittuun ;:D
Jeps mutta lopuks mun 5 eri väristä muovailuvahaa on nyt yksi iso vihreä klöntti :(
Hyvä että edes joku.
Koklaan sun puolesta
[Kuvakommentin kohde poistettu]
En jaksa ettiä koska siitä on aikaa melko paljo
Ei kuollut. Oli iltalehessä joku uutinen tästä
Kiitos.
Jep mutta tämä oli sen verran AWESOME että +1 tulee.
+1 koska asun tuon kaupan lähellä<3
Tää häiskä lukee silti lehteä.
That means youre gay. Oh wait....
Ei nyt sekotat kaks täysin eri asiaa beach on ranta eikä manga ohjelma.
Huoh pelle bleach tarkottaa ton manga tv elokuvan nais pää henkilöö .
SP
Baradogs!
voin puhdistautua ja kääntää kalsarini toisinpäin ennen tuloani...
tulen seuraksesi...
tosimies kusee ja paskoo housuunsa
Mulla ei, koska näyttö on sen verran "pieni" että ei mahdu tissit suoraan kuvaan kun katsoo.
Se on pervo paskiainen joka kyttää pientä poikaa :>
Pientähän tämä. On todella mukava auttaa ihmisiä hädässä. Olen vähän niinkuin keskiajan ritari! derp
Ei toi ole hänen isänsä, vaan psykologinsa. Näin vaan infona
Nyt voidaan kokeilla sitten kun saahaan toi.
Ookko kokeillu?
Nyt voitais ostaa tollanen suomeen säästämällä 3 vuoden rakettirahat ja lähettää sut kuuhun.
Tiiän koska mulla on kiikarit -_-
Nyt se käsi pois sieltä housuista!
Tässä ei olla antarktiksella vaan suomessa 30 asteen helteessä.
Veikkaisin että moninpeliä varten toi turhake...
vitun sokee apina :D:D:D:D:D:D:D:D:DDDDDDD Siel on m16 suoraan tos ton m60 takana... apina
Ja ak siel m16 takana noob
Suoraan ton m16 takana? noob
Joo paitti me ei elektroniikkaa opiskeltu vaan näprättiin tietokoneella. Työharjottelussa sitten opinkin eniten...
Waretan ainoastaan musiikkia ja sitäkin harvoin koska musiikkimakuni on hyvin suppea. Mutta jos olen warettanut jotain niin olen myös ostanut bändiltä jotain oheistuotteita ja käynyt keikoilla. Olen myös waretuksen jälkeen pariin kertaan ostanut samat levyt jotka waretin aikasemmin.
Elokuvia ja pelejä en lataile koska niiden tekijä ei saa mitään tuottoa siitä jos ne lataa koska elokuvia on paha esittää livenä koska se menee teatterin puolelle sillon :S. Sama homma peleissä paitti teatterikohdan voi jättää poies.
Käytännössä:
Tarkoitat kai Pahani Julmu?
Ihanko totta ;)?
Terveisin PYYSEDÄ
Pientähän tämä!
Eipäs kun 3,1416. Vitonen pyöristyy kutoseks koska ysi.
Terveisin pätiä
Et ollut ainoa :D
Näytä kuvakommentti
TARKOTIN NETSCAPEE D::::::::::::::::::::D:D:D:D X ____D
Suomen Jellonat vs Iso itänaapurin karhu(npentu)
Kakkonen on ykkönen. Ruotsilla yksi maali. Sattumaako? en usko.
En ole, olen sinun aku setäsi mutten se ankka vaan se aku setä jolla on ruma velienvekara eli sinä!
Aika jännä ihminen saa olla jos on tuollaiset silmät :). Jos sulla on sellaiset silmät niin et ole ihminen vaan turri.
Furry (engl. karvainen, mutta käytetään tässä yhteydessä substantiivina, suomeksi turri) on nimitys visuaaliselle ja kirjalliselle ylägenrelle ja siihen liittyvälle fanijoukolle ja alakulttuurille. Laji käsittelee antropomorfisia [1] hahmoja (engl. anthropomorphic) eli eläimiä, joille on annettu INHIMILLISIÄ PIIRTEITÄ [2] lähtien älykkyydestä ja kielenkäytöstä aina IHMISMÄISEEN ULKOMUOTOON asti. Termiä käytetään usein myös kuvaamaan ihmistä, jolle on annettu eläimellisiä piirteitä (kuten korvat tai häntä, kts. catgirl). Furryjä esiintyy usein roolipeleissä ja nykyisin myös japanilaisessa sarjakuvassa (manga) sekä animaatiossa (anime).
Nyt apina hiljaa :)
Dealt.
Choir main hall.
Eio turria, tää on uncle doland
Emmä sitä esittelekkään muille :). Ja itelläs on turria hyhhyh sairas ihminen
Näytä kuvakommentti
6-1!!!!
6-1!!!!
6-1!!!!
6-1!!!!6-1!!!!6-1!!!!6-1!!!!6-1!!!!
Tamperella kova meno
Koska sotkit mun kämpän täydellisesti.
Koska hän lähetti videon elämänsä huippuhetkestä internettiin ;O!
Kiva tietää näin vähän yli kaksikymmentäkolme.
Ohjelmointi on pyllystä.
Juuri niin@@@@@@
Niin sinäkin @@@@@@
Mikäs se tämä sivu on... Oh dog!
THATS RACIST!!!!!!!!!!!!
Kiva gomentti +1 hienosta taide kuvasta
Jehtro on apinan näköinen molopää
EI VAAN JÄÄKIEKKO OTTELU!!!
preparing anus.
Näytä kuvakommentti
Hakkaan 24h päivässä f5 uusien kuvien kohdalla.
the game
haista vittu t: kikki hiiri
ö
Itsekkin petyin.
+1 koska rakentavaa kritiikkiä.
BADUMTSHH
Tää on kait se jossa akusetä perustaa vanhaan raitiovaunuun kahvilan.
Se tuntuu hyvältä jos on ollut ananas ennen perunaa.
<3
1 + 1 = 2
aiai
OLEN 18 JA TIEDÄN MITÄ TÄMÄ EI OLE
Ei.
Ajattelin postauksen jälkeen juuri että olisi pitäny lisätä leffa -sanan perään sarja.
ja viestin jälkeenpäin muokkaus on noobeille!
Yksi kävijä ei korvaa yhtä miinusta.
Kävin antaan miinuksen LOL
[Kuvakommentin kohde poistettu]
World hunger solved.
Krhm, kuak.
Maali oli pöpelikön kylässä.
Kyllä kiitos :)
T: Hades
[Kuvakommentin kohde poistettu]
Tottakai voitti, hänhän on paikallisia.
lähetti uuden median Sense.
Oh dog!
Jännä ku joku aina heittää tän kommentin aina ko pelisarjan peleille. Joskus kakkosen tilalla on ykkönen! Ei se tee pelistä huonoa jos sillä rahastetaan tyhmiä ihmisiä. Kuulun itsekkin tyhmiin ihmisiin ja ostin tuon pelin ja me gusta. KinostiX?
Not an problem constable. Kunhan totesin
Itse olet virheellinen.
Love 'em.
Ei tiikereiden syöminen ole zoofiliaa.
74*
Se on hyvä että kiinnosti, tiedänpähän etten ainakaan turhaan jaa tätä kaikkea infoo!
Jos on paint taitaja niin tuon tilalle saa helposti eurosetelinkin.
Lol se kirjotaan an art lol lol D:::D
Rahalla saa sitäkin. Kyl tolla pyöritykselläkin voi saaha.
Kyl sillä rahaa saa.
Samaistun täysin.
Tänä yönä olllu poikkeuksellisen paljon hyviä kuvia :>
Forever alone together :)
HAHA FAIL
Tää on parempi
Homer on alasti.
Filippiineille? Mee osallistuun siihen jänään kulkueeseen mihin madventures siellä meni :>
tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou tou
Mielikuvituksesi on hämärä mutta ihminen näkee mitä haluaa!
Näytä kuvakommentti
Oh dog!
Näin annoit 3 plussa problems?
ES on täälläpäin 1,05e :S
Ei vaan Anna Abreu.
PS ei kaikki kissakuvat ole huonoja :)
Vituttaax nahkapelle?
Nää oli illan yllätysesiintyjiä yeah! Hevisauruksen pitti oli illan toiseksi isoin. Cool story?
MOTHERFUCKING MELVIN
Veikkaan että noi on laitettu siihen järjestykseen missä on tullut eniten kolhuja.
Ei näy suurennuslasilla.
No problems constable :)
Kyllä toi kaveri näyttää seisovan jo yli metrin päässä toosasta ja jos huomaat se on pöydällä. Mutta sovitaan miten haluat. Toivottavasti saat tästä valoa synkkään talveesi :).
Itse asiassa sitä että se olisi osunut telkkariinsa muutamankin metrin päästä tuolla nopeudella :). Problems?
Itse asiassa se heitti sen aika lujaa kuten näet. Ei hellällä pikku heitolla saa televisioon noin isoa jälkeä.
Luin koska klitoris pystyssä.
Kyl se olis tolla vauhdilla osunu muutamankin metrin päästä.
Mutta aktiivisia käyttäjiä ei 8). Tai tulokkaita !
Ei niin mutta harvemmin naiset pyytää "puhaltamaan" itseään. Problems? c:
T: Näytä kuvakommentti
+1
Googletin ja kuuntelin.
Facepalm
Jos ne jako sen yhdessä :)?
Näytti tyhjältä, eikai kukaan tuollaiseen ryhdy ilman ES rohkaisuryyppyä?
Onneksi olkoon!
Mulle on ihan sama kumpi on päällä.
Know the difference, it could save your life.
Frictional Gamesin tekemä erittäin pelottava ja loistava peli. Suosittelen!
:(
Empä kattonu tarpeeks tarkkaan :X
Minun piti päteä tästä :(
+50
Juuh en oo sanomassa. Tulee säkkipillistä selkään pian.
OK
Entäs ye olde hyville? Paskoille meikäkään ei anna plussaa
Nimimerkkisi sopii kommenttiin.
Niin läski :D +1
Hyvä näyttelijä se silti on.
Samoin.
Jäin kiinni ;(. Selitän asian niin etten jaksa väitellä naurunappulassa. Mutta omien kokemuksieni perusteella koirat on kakkaa
Teloittakaa minut.
Boo
Ja vielä se jaksaa tärkeillä :X
VaraMiesPalvelu?
Kuvitteletkos saavas viimesen sanan ;O
http://www.nic.fi/~piruile/demikortit/hitlerkortti.jpg
En perustakkaan niitä mihinkään koska en tarkota niitä :D. Mutta voit jatkaa säätämistä, meikä menee jatkaan Amnesian uusintakierrosta->
En mä oikeassa elämässä ärsytä ihmisiä tahallani :P.
Ja en itse omista kissaa. Mutta en ymmärrä sitä että miten on hauska puhua faktaa sellaselle joka ei lue niitä, tuskin kukaan lukee näitä joten onko tällä mitään väliä ;O? Jännää ajankulua täällä naurunappulassa, itsehän en muuta tee kun hillu täällä.
ai eka vekara ???
t:Uncle dolan
Tiesitkö että netissä on hauska provosoida ihmisiä ja katsoa kuinka ne pätee ihmiselle jota ne ei edes tunne. Pätee siksi että saa ylevyyden tunnetta, siksi että yrittää vaikuttaa viisaalta. Yrittää olla olevansa oikeassa, vakuuttaa ja muuttaa toisen "mielipidettä".
Hyviä provoaiheita on myös uskonto ja amis-lukiovertailu kuten varmaan tiesitkin.
Mutta olen silti sitä mieltä että Kissat>kilpikonnat>possut>monet muut eläimet>koirat
Nyt yrität olla itse muka fiksu laittamalla 500 riviä pitkän vastauksen ;). Ja hei, ei meidän tarvi vääntää tästä asiasta, saat olla ihan rauhassa väärässä ei suuttua tarvi! Ja rakkien kouluttamiseen menee yli 9000 tuntia aikaa jos haluaa sen opettaa olemaan kuolaamatta ja räksyttämättä. Kissoilla ei mee hetkeäkään. Ja koiria ei saa kait edes pitää vapaana asuinalueella (en jaksa ottaa selvää), ne kun tykkäävät syöksyä pyöräilijöiden etc kimppuun.
Kyllä se on typeryyttä jos sä paskoisit/runkkaisit lattialle (mitä luultavasti teetkin). Kissat sentäs osaa omin avuin mennä hiekkalaatikolle, toisin kuin koiria pitää käydä lenkittämässä monta kertaa päivässä. Koiran voi opettaa mieleisille tavoille eli antaan tassun tai menemään kyykkyyn, hienoa.
Pidän kissojen itsenäisyydestä.
Meillä kissat on ulkona melkein koko ajan, sisällä käy välillä nukkumassa/syömässä/kerjäämässä rapsutusta. Hiiriäkin ne pyydystää sisällä jos sattuu olemaan joku sellanen livahtanu.
Jeesus ja jumala on mielikuvitushahmoja. Jatkakaa keskustelua->
Jos näet kuolleet linnut hauskempana kuin paint, sinulla on ongelma.
We drink and we pillage and we do what we please We get all that we want for free We’ll kick your ass And rape your lass Somalian pirates we So with a yo ho ho And with a yee hee hee We take to the African sea We’ll brave the squalls And bust your [...]
Oot nimes veronen kyllä, pelle :D. Wnb intellektuelli joka elää harhaisessa todellisuudessa ja kuvittelee olevansa todella viisas. Enhän mä teitä kumpaakaan jeesukseks sanonu joten silmissäsi vikaa, pelle? Ja jospa lopetetaan tähän koska internetissä väittely on sama kun huutais metsään, pelle.
Voi Jeesus teidän kanssa.
Peruskäyttäjä ei ymmärrä.
En tiedä, olen täysin kuutamolla vielä.
Frictionalin uutta peliä odotellessa vois pelata penumbrat...
Melko huono tieto kone sulla sitten oli koska yleensä inter net kuuluu vakio varustukseen
... vai onko sittenkin FATMOBILE!
EBIN XD
Ei täällä anneta säälipisteitä.
Meil ei kaatunu kertaakaan. Ja pelottavaa oli kyl koko pelin ajan->
Näytä kuvakommentti
Päde NN trollille
-vastaanota sexiä
No älä, et oo tosissas :D
Mä kyllä kutsuisin ihan skotlantilaisia englantilaisiksi. Samassa maassa ne kuitenkin asuu. Ja onhan ahvenanmaalaisetkin suomalaisia silti.
Hieno kommentti sir.
Tanskasta
Turisas FTW
Siin leffassa oli kyl hyvä loppu +1
No mutta siis eikös facebook oo sitä varten että kerää kavereiksi kaikki ihmiset joiden kanssa on joskus puhunut ja kuvittelee sitten että on kauhee määrä ystäviä? Paitsi sun tapauksessa et oo jutellu ihmisille kun et uskalla niin sulla ei oo edes facebook kavereita :(
Forever alone
En käytä facobeek
Cool, voidaan katsella yhdessä muita alaspäin :)
http://www.youtube.com/watch?v=yDT1WWJpa9U&feature=related
En jaksa muita linkittää kyl ne tosta löytyy
Cartman se siellä komentaa cutulua
Huoh taas astetta huonompi geenimanipuloija.
lolololololo fail XD
Ei olis googlesta ensinäkemällä uskonut.
Olet oikeassa. Brick brother on suurinta sontaa mitä tv suoltaa
Ei oo pluto planeetta, se on mikki hiirisedän koira.
"Opiskelen" siis elektroniikkaa ja tietoliikennettä
N
ye u g b w t?
Toimii
Ei, tämä on fallout.
Don Rosaa ei voi koskaan lukea liikaa +1
Siinä sulle, tonttu. Älä kitise.
Haista paska! Ruotsi on aina hyvä voittaa oli mistä tahansa urheilusta kyse
Trainer Hoovee uses Bitter Berry. Mora is no longer confused
True true ;D
Näytä kuvakommentti
Hyvä. Luulis että aktiivinen osais jo jotain.
Siinä että ottaa tosissaan ja kirjaimellisesti naurislaisten kommentit.
[Kuvakommentin kohde poistettu]
Haittaax
Ole hyvä! Aina valmis! Mutta kyllä Hessut on 9000 kertaa parempia kuin Mikki Hiiret
http://kaannos.com/sanakirjahaku-kaikki-kielet-heavy.htm
Muut naurunappulalaiset pitävät turrikuvia "hauskoina"->Pidä itsekkin
Soot pelle :x
+1
Kirjoitit ehkä osoitteen väärin tai olet seurannut vanhentunutta linkkiä.
Niin mutta mä opetan mate matiikkaa niin ei mun tarvitse äidin kieltä oppia :>
Kyllä se mielessä on käynyt. Tuletko opettamaan äidin kieltä samaan kouluun :>?
Niinniin mutta jos jossain es onkin just 1e niin sillä saisikin vain tuon 28 500 litraa.
PS se kantaa sitä kädessään, ellei SILMÄNI VALEHTELE!
Mua ei toi juttu kiinnosta ollenkaan :)
Isompi penis kuin sinulla ja minulla*
Vihaat pikkutyttöjä joilla on penis :S
*facepalm face*
tou tou tou tou tou
Kissat<3
Saat :)
Ota huomioon että niistä on naulat läpi eli saattaa turvottaa.
Ja mun kustannuksella pitää lämmitellä :(
PS oon nähny kaikki Shrekit!
Ne on sovelluksia herra aasi.
Jätkä on Kreikassa ja pelaa naurunappulaa samaan aikaan, mäki tahon :(
Ulkomuodosta päätellen kusipää.
Call of Duty 6- 4 Modern Warfare 2 on nostalgiaa jonnet
Niin onkin t Pelle Peloton
Ei varmaan kukaan "ei" vastanneista, mutta en silti usko että se on vaativampaa kuin lääkärin tai monen muun alan ammatti.
Myytinmurtajathan testas tän ja eiks se toiminu ihan kivasti? Buster selvis jne
Siis jamielle
TOU TOU TOU TOU TOU TOU TOU TOU TOU
...söpöltä?
:)MP2
From Wikipedia, the free encyclopedia
Jump to: navigation, search
MP2 or MP-2 may refer to:
* MP 2, an abbreviation for a zone during the Paleocene
* MPEG-1 Audio Layer II audio compression format and .mp2 file format
* Møller–Plesset perturbation theory of the second order, a method in the field of computational chemistry
* Marseille Provençe Airport terminal 2
* Metroid Prime 2: Echoes, a 2004 action-adventure video game for the Nintendo GameCube
* Mario Party 2, a 2000 party game for the Nintendo 64
* Max Payne 2: The Fall of Max Payne, a 2003 shooter game
* German Army designation for the Uzi
* MP-2 machine pistol
* Chyetverikov ARK-3 flying-boat
Muuten mutta mun kultaharkon sisällä on suklaata :(
Its super effective!
Hehheh ;D
Ole hyvä!
Eiei, herra(?) on nyt sekoittanut termit :). Nuohan on kirjoitettu TAKAPERIN, senkin hupsu peruskäyttäjä :>
Ketä muuta kun roope sedällä on puli songit?
Nimetki väärinpäin.!
Ei se Amerikassakaan näyttäny. Ihan syötävän näkönen. En tiiä mistä räkäravintolasta noi on sit noutanu..
t:aku setä
Tää on huono, sakolutin työt yltää taiteellisessa arvossaan korkeammalle kuin mona lisa.
Ei ole ei. Mutta ihan siisti kyl
+1
aku setä approves
Menin lankaan :x
Ei.
Peruskäyttäjä ei ymmärrä.
Sarjakuva on muuten kyllä hyvä.
Näytä kuvakommentti
Joopa joo ;D. Vittu mitä paskaa ollaanx kavereita?
Paper beats rock!
aattelin just samaa
Nää ei se petä :).Vai ootko sä joku musta raiskaaja? Rock on kivi.
Kyllä, ehkä, kenties?
Ja joo tajusin kyllä että toi liittyy siihen mainokseen jossa niitten suussa räjähtää
Vsst pfpfpf
Ai nussitko sä tota lemmyä D:? rock on paskaa
Hiljaa peruskäyttäjä
Knife!
Läskiks meni homma
[Kuvakommentin kohde poistettu]
[Kuvakommentin kohde poistettu]
Tältä näytit kun luit kirjaa
get out of here stalker
<3
Ja sit Pelle Peloton ja Tuvu Huvu ja Luvu tuli pelastaan ne sieltä :)
Totesit oikein :)
Ei näytä laittomalta!
->
[Kuvakommentin kohde poistettu]
[Kuvakommentin kohde poistettu]
[Kuvakommentin kohde poistettu]
erittäin hyvä sarja kuva
Viimeisimmät tapahtumat (RSS):
* antoi +1 linkille ebin.
ding dang diddely doo
se on tissi
meetvurstia
<3
peletti seetää!
Ei
täs pitää myös tietää että noi lippalakit on tuvun huvun ja luvun
KU An
An
+1
Näytä kuvakommentti
:D
ai juna vai?
>.<
NauruNappulan kermaa.
love 'em
fuufuu
Kyllä, on
fuu fuu!
Jo yksikin voi tappaa.
vitsi oma keksimä.
Itekki vähän katon pitää tunnustaa.
[Kuvakommentin kohde poistettu]
Ei hän vaan wikipedia.
A
C
TSÄDÄÄM!
ANTAA PALAA
Just because you can doesnt mean you should
get out of from heres
KAA
AHAHAHAHAHAHAHHAH!
O.K.
Tuohan on kalasnikov eli suomeksi ak-74.
Amatööri
Jeps, hieno homma mutta en anna - enkä + koska huono kuva, mutta silti kaikki paska suollettu yhdeksi isoksi läjäksi :)
Mutta muuten surullista :(
Ja mielelläni kesätyöttömänä opiskelijana jonkun noista hommista ottaisin.
Paitsi sen oma huone ei ole kellarissa.
Ohhohhohhohho
Diih samaan katoin itekki, helvetin järkevää Aku Ankan välissä tätä mainostaa ;D. SUurin osa lukijoista silti peruskoulussa.
*kaspia
Juuh kyllähän fallout kakkosessa on mahtava juoni, mutta tykkäsin kolmosesta enemmän ilmapiirin vuoksi. Pääsee itse oman hahmonsa silmin näkemään D.C:n rauniot.
Ei ole.
Viisaita sanoja ystävä hyvä :>. Nostalgiahomot ylistää vanhoja pelejä koska niiden koneella ei toimi uudet pelit ja he ovat kateellisia niille jotka omistaa kunnon koneen jolla pystyy pelaamaan fallout kolmosta.
Jostakin syystä luen tän aina simpsoneiden professori Frinkin äänellä :x
Ei pystykkään, mutta kuvaa lähettäessä pystyy piilottaan nimensä ettei näy kuka on lähettäny.
E
E
:>
+1
Lollol se on omena oikeest hei
Tarkoitat kai saksa tsekki :>
True.True. Ehkä japanissa naisten sukupuolielimen näkeminen on järkyttävämpää katseltavaa kuin kesäkeiton ainekset perseessä.
;D
RAHAA TULEE POIJAT! Paitti jos Suomi häviää jatkoajalla.
Jos Suomi voittaa niin se o hyvä, jos kusee niin ainakin tulee rahaa.
...sit Suomi kusee jatkoajalla
Mutta ei vituta.
Koska peruskäyttäjä
Tässä tulos: efjmasgu
Eli jokainen suomalainen maksaa 320euroa Kreikalle :>
Ja järkyttävän paska jakso.
Eiku jorma DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::
HUOMENAN VAPAATA JOTEN TÄNÄÄN JO KORKATAAN ES!!
Totta
Tuo näyttää pahalta!
Kyl nyt tällä kertaa Kari-Tapio jäi trollin hampaisiin ;D
+1
Kyllä teidän rakas ystäväni :)
Vastaukseni on: A
87% kyllä, 13% ei
No en ny oikeesti
Toi naidaan homma on käyny itellekkin pari kertaa mutta onneks vaan tyttöystävälle lähetetyssä viestissä :D
Raiskaaja kujalla pisti lihaa rakoon että likka saisi pennun.
Oma kuvas fail
Ja muovikuoret siihen korttiin perkele
Läppä ku tää jatka tulee yöchatteihin välillä mainostaan sivuaan :D
...+1
AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA
+1 koska totta ja linux on hanurista.
+1
http://www.xepisodes.com/
Tuolta itse katselen -^
:>
Ja monettakohan kertaa nykyaikaista sodankäyntiä ._.
Vähintäänki
A. The Space Shuttle Endeavour, the orbiter built to replace the Space Shuttle Challenger, cost approximately $1.7 billion.
Nasan sivulta