Saatat näin ollen olla minua urbaanimpi mutta ei se minua haittaa." lauseesta puuttuu siis pilkku, joka kuuluisi sanojen "urbaanimpi" ja "mutta" väliin. Tohon ei kuulu mielestäni laittaa pilkkua, sillä nykyään mutta -sanaa käytetään rinnastamaan saman virkkeen kaksi eri lausetta... sen kanssa voi käyttää kuitenkin pilkkua, sääntö on hieman epäselvä...
Sotken äitisi tähän, koska olen seksuaalisesti kieroutunut. Sana "moitteettomasti" ei tosiaan sopinut kyseiseen lauseeseen ja näin ollen minulla oli oikeus huomauttaa siitä.
On se söpööööö!!!!!!! iiiiihhh ....vitu homo, jotai ongelmia elämän kanssa?" Kukakohan se kommeintoikaan muiden ihmisten makua, valopää?:D Kuten tekstissäni mainitsinkin tarkoituksenani oli provosoida vastaamalla omalla tyylilläsi, enkä puuttunut makuasiohin ollenkaan, vaan lähinnä asenteeseesi kanssaihmisiä kohtaan. Lue tarkemmin.
"Sinäkään et osunut oikeaan nimittäessäsi minua ääliöksi. Johtuuko ääliöksi sanominen siitä, että olet hermostunut jostain, tai kenties hieman ärsyyntynyt? Ymmärrän toki." Valitettavasti et ymmärrä, tekstini loppuun laitoin tahallani provosoivan sanan. Lisäksi se oli koomista ottaen huomioon, että teemme tämän toisillemme jatkuvasti.
"Vaikka olenkin peruskoululainen, voin hyvinkin olla henkisesti älykkäämpi persoona." Voit olla mutten kuitenkaan usko. Minulla on automaattisesti enemmän iän mukana karttunutta tietoa, varsinkin kun olen pitemmälle kouluttautunut kuin sinä. Tieto ei kuitenkaan ole älyä, sen hallitseminen ja käyttö puolestaan on. Tuskin saamme täällä tapellessamme/ keskustellessamme selkoa siitä, kumpi meistä loppujen lopuksi onkaan fiksumpi ;) mutta ihminen, joka pössyttelee pilveä vaikuttaa minusta automaattisesti hieman vajaalta. Tosin itse en ole koskaan polttanut kuin tupakkaa, joten en tuomitse. Huumeet vain assosioituvat mielessäni tietynlaisten ihmisten kanssa ja valitettavasti ne ihmiset ovat tyhmiä. :/ Puhut taiteellisesta älystä, pidätkö itseäsi taiteellisena, mahdollisesti boheemina? Huumeveikot yleensä ovat samantyylisen minäharhan vallassa. Kyllä itsensä saa alkoholilla aivan tarpeeksi sekaisin, en suosittele huumeita varsinkaan ikäisillesi :/ Huumeiden psyykkiset vaikutukset on kyetty tieteellisesti todistamaan, joten vaikka alkoholiin on helpompi kuolla kuin huumeisiin ovat huumeet kuitenkin selkeästi vaarallisempia. Sillähän ei ole väliä, että vedät kannabista tai vastaavaa, huume se on mietokin huume.
Tiedän kikkelistäsi juuri niin paljon kuin äitisi on minulle kertonut :D Kuulemisiin!
Hauska olet sinäkin :D
Aivan näinhän se olikin. Oikeassa olet.
Sinä siis pidät hieman vanhemmista ikäluokista :D Noh, eipä tuo minua haittaa.
Niin tosiaan. Nämä ihmiset, jotka vastustavat pilveä, ovat minun mielestäni melko naurettavaa sakkia. Minä selitän nyt tosissani, en mitenkään loukatakseni. Kannabis on kasvi, jota on käytetty lääkkeenä jo yli 2000 vuotta. Poliisithan kieltävät lähes joka euroopan maassa kannabiksen kasvattamisen ( paitsi koriste käyttöön ), ja polttamisen. Kannabis on terveellistä, mutta poltellessa siitä tulee tiettyjä henkisiä vaikutuksia, mm. Nälkä kasvaa, mieliala muuttuu ( useimmiten iloisemmaksi ) , naurattaa enemmän, rauhoittuu.. Siinä oli muutama. Että kun pilveä verrataan alkoholiin, voisin sanoa että kannabis on kannattavampi vaihtoehto. Alkoholihan on kuitenkin myrkkyä, jonka yliannostukseen voi kuolla. Kannabiksen yliannostukseen vaaditaan 40 kiloa kannabista. Että siitä vaan popsimaan :D
Tupakkaa poltat? Mieluummin kannabista. Koska tupakka koukuttaa ja se on hyvin epäterveellistä, ja se aiheuttaa myös syöpää.
Pidän itseäni taiteellisena, koska suvussani on taiteellista geeniä. Kuulostaa ehkä vähän itsekkäältä mutta näinhän se on. Itse harrastan musiikkia.
Vai sellasta äittee sinulle männy kertomaan. No jees.. Näkemisiin :D
En enää keksi paljoakaan mitään sanottavaan. Tosin jos huvittaisi vittuilla niin vittuilisin, mutta olen kavereilla laneissa ja väsyttää...
Mutta vaikka sinulla onkin iän kanssa karttunutta tietoa huomattavasti enemmän, riippuen iästäsi, se ei välttämättä tarkoita, kuinka paljon asioista ymmärrät.
No oon kyllä edelleen kannabiksen käyttöä vastaan mutten suoranaisesti myöskään tuomitse sen käyttöä. Nyt on kyllä vittuiluvoimat iha lopussa joten toivotankin sinulle hyvät jatkot. Oli hauska "keskustella" :D
Niin keskusteluhan poikkesi loppujenlopuksi pääasiasta, mutta joo. Eipä juuri itseltäkään löydä paljoa vittuilunaihetta. Että hyvää loppuelämää. Niin kyllä tosiaan oli erittäin mukava "keskustella" :D
Sä oot kyl hauska heppu :D

Nyt nämä saatanan säälittävät kissakuvat vittuun internetistä!!!!!!1one!!one11!1
o/ o/ o/
En minä suurimmalle osalle näistä naura. Muutamalla loistavalle kyllä. Tämä on maksimissaan söpö. Mutta oletko oikeasti niin väärin informoitu
mikä tekee kissakuvista säälittäviä?
Se kun ihmiset jaksaa nauraa näin hemmetin paskoille kuville. Se on aivan helvetin säälittävää.
En minä suurimmalle osalle näistä naura. Muutamalla loistavalle kyllä. Tämä on maksimissaan söpö. Mutta oletko oikeasti niin väärin informoitu että ihmiset nauraisivat suurimmalle osalle naurunappulaan postatuille kuville? 95% ne kuvathan ovat täyttä paskaa. Kissakuvia tai ei. Voisin ehdoittaa että jos elämän hankaluuksiin kuuluu että joku postaa kissakuvia naurikseen niin kannattaisi kasvaa aikuiseksi. Näistä kuvista valittaminen on jo väsyttävää siinä missä naurettavaakin.
Mja no empä tiedä kumman pitäisikään aikuistua. Jos kerran pidät niin tyhmänä, niin miksi edes jaksat vastailla? Ehkä sinun pitäisi hankkia sen sijaan elämä. Se on ilmaista. Kannattaa kokeilla. Jos avaan mielipiteeni kuvasta ( joka on kommenttien ideana ) niin kai nyt voin ilman valituksia sen kanssa elää? Just tuollaiset minua naurattaa "On se söpöööööö". Imo ton kissan sais vaikka ampua jos minulta kysytään. Kitoos.
On se söpööööö!!!!!!! iiiiihhh ....vitu homo, jotai ongelmia elämän kanssa?
ohhoh joku vihanen teini päässy koneelle. Meneppäs viilteleen ittees ni tuntuu varmaan paremmalta SuolaSilli :)
En ole vihainen kenellekkään enkä voi viillellä koska se sattuu ja on dorkaa muutenkin. Sun kommenttis on vaa nii typeriä, että oli pakko vastata ja menestys oli lisäksi huima, sillä sain sut menee nii pahasti raiteiltas, että jatkoit paskan jauhamista. Ja kysytään keltä tahansa niin kyllä susta saa ikävä kyllä hieman vihaisemman ja häiriintyneemmän kuvan ku musta :/ Mä en ensinnäkää huutele netissä et kissat voi ampua enkä arvostele muiden makua "huumorikuvien" suhteen. Jotkut pitää kissakuvista jotku ei...mitä sitten? Joten kaiva sora vaginastas ja opettele käyttäytymään teini.
Onhan viiltely dorkaa mutta sinullehan se sopisi. Ja mun kommenttini on typeriä.. hmm.. samalla teorialla voisin sanoa että niin ovat myös sinunkin ;) Ja taidoit itsekin ärsyyntyä kun moisia kirosanoja käytät hyihyi. Noh. Kuten juuri sanoit että "jotkut pitävät kissa kuvista, jotkut eivät" minä en joten minun mielestäni ne saisi ampua. Aika selkeä asia eikö? Jos väität tätä huumori kuvaksi niin väittäisin että sinun huumorin tasosi mahtaa olla melkoisen alhainen, koska kukaan tervejärkinen ei naura kissalle jolla on vihreä villahattu päässä. Joten puhkase finnis ja kasva aikuseks.
Uskomattoman koomista, että ihminen joka jatkuvasti kutsuu toista pennuksi, valitettavasti virheellisesti, argumentoi kuin 13-vuotias nassikka. Millä teorialla väität kommenttejani tyhmiksi? Ei tässä ole kyse mistään teorioista vaan puhtaasta makuasiasta. Makuasiastahan tämä kaikki lähti liikkeelle. Itse et pidä kissakuvista, en pidä minäkään erityisemmin mutten saa myöskään traumoja ja vihanpurkauksia sellaisen nähdessäni.
Nimitin sinua teiniksi ja se selvästi jäi kaivelemaa :/ mutta koeta ymmärtää minuakin. Tekstissäsi on yllättävän paljon kirjoitusvirheitä, omassani varmasti myös, mutta sinulla niitä lienee kuitenkin enemmän. Kirjoittajan nuoresta iästä kertoo myös se kuinka kykenemätön olet ymmärtämään sitä, että ihmiset ovat erilaisia makuasioiden suhteen. Vaikka tykkäisinkin tästä kuvasta niin huumorintajuni ei olisi alhainen vaan erilainen kuin omasi. Lisäksi se, että sinun puolesta kissan saisi tappaa kertoo joko siitä, että olet vihainen pikkupoika, jonka äiti ei ymmärtänyt olla ostamatta pojalleen sotapelejä kun hän täytti 7 tai olet yksinkertaisesti tyhmä, agressiivinen apina.
Joten onnea ja menestystä äidinkielentunneille mutta jos tosiaan olet jo peruskoulun käynyt niin sanonpa vaan, oot kyl aika reppana :) Oon varma, että vastaat tähän kommenttiin, koska olet selvästi kovapäistä sorttia. Itse vastailen kaltaistesi ihmisten päänaukomiseen, koska se on hauskaa. Kuullostaa ehkä hieman perverssiltä... Joten viestiä odotellessa! (Teini :D)
Onkos sinulla jonkin sortin syndrooma tämän makuasian kanssa? Minähän jo aijemmin sanoin että "kissa kuvat vittuun internetistä" , ja se siis tarkoittaa sitä, että olen ilmaissut mielipidettäni tästä kuvasta, mutta pahasti näyttää siltä, että se häiritsee sinua moitteettomasti.
Kyllä minähän olen teini-ikäinen, mutta sinä varmaan olet vanhempi? Sehän tässä minua naurattaakin, että älyllisesti olen sinua valovuoden edellä :D
Niin tosiaan olen peruskoulussa kyllä vain. Hyvä ja aikuismainen heitto! "agressiivinen apina" :D et sitten parempaa keksinyt. Niin ja tosiaan edellisessä kommentissani saattoi olla kirjoitus virheitä, koska olimmehan broidin kanssa suuren alkoholipitoisuuden vallassa. Tyhmäähän juominen on, myönnetään, mutta siitähän nuo virheet johtuivat. Tietenkin vastaan kommenttiisi. Haluan saada kaiken ilon irti ja nähdä mihin tämä johtaa. Niin että... Viestiä odotellessa! (Lande :D)
Huomenta! No minulla ei ole kysymykseen makuasioista enää mitään lisättävää, joten jatkan keskustelua muista aiheista. Olet siis vielä teini-ikäinen, olin siis oikessa :) mutten suostu allekirjoittamaan väitettäsi, että olisit minua älyllisesti valovuosien päässä. Mikäli olet peruskoulussa etkä ikäsi puolesta ole kanssani samalla tasolla tuntuu kovin huvittavalta, että kuvittelet olevasi minua älykkäämpi. Saattaahan toki olla, että keskustelen paraikaa melkoisen neron kanssa, ken tietää. Valitettavasti älykkyytesi ei paista kuitenkaan tekstistäsi.
"Agressiivinen apina" sopi minusta loistavasti, sillä en halunnut heittää mitään kamalan loukkaavaa kerta otin nyt tämmöisen "asiallisen" linjan. Olen pahoillani jos se sinua suunnattomasti loukkasi, myönnän kyllä, että loukkaaminen oli taka-ajatukseni mutta, mikäli se sinua riipaisi kovin syvältä pyydän anteeksi.
Juominen ei ole typerää, join itsekkin eilen ja toissapäivänä perussimaa vahvempaa. Kielioppisi on kuitenkin parantunut huomattavasti, lieneekö syynä se, että laitoit äitisi lukemaan tekstin läpi tai se ettet ole enää "suuren alkoholipitoisuuden vallassa".
Vaatimattomuus on hyve internetissäkin...joten kun seuraavan kerran laitat viestiä tulemaan ja väität olevasi minua kaikinpuolin parempi ihminen, vältä sanoja, joita et ymmärrä ja panosta erityisesti yhdyssanojen varovaiseen käyttöön. "Kissa kuvat" ja "kirjoitus virheitä" ovat mm. yhdyssanoja ja ne kuuluisi kirjoittaa yhteen."...olen ilmaissut mielipidettäni tästä kuvasta, mutta pahasti näyttää siltä, että se häiritsee sinua moitteettomasti." En ymmärrä, häiritsee minua moitteettomasti?? :D Mitähän se tarkoittaa? Tarkoitit varmaankin suunnattomasti tai vastaavaa. Ei mielipiteesi minua häiritse, jokaisella on oikeus muodostaa oma mielipide asioista. Minua häiritsi se, että arvostelet kärkkäästi muiden ihmisten makua, vaikka itse sanot, että kissan voisi tappaa. Vastasin sinulle omalla tyylilläsi muttet kestäny sitä.
Valitettavasti et taaskaan osunut oikeaan nimittäessäsi minua landeksi :D Johtuuko landeksi sanominen siitä, etten käytä tekstissäni slangia? Slangin bamlaamine ei sovi mulle... Saatat näin ollen olla minua urbaanimpi mutta ei se minua haittaa. Se ei ole arvo, josta olisin valmis kiistelemään.
Mukavaa, että vastasit kommenttiini :P Minäkin haluan saada tästä kaiken irti. Jotta saisin sinut varmasti vastaamaan laitan viestini loppuun, jotain sopivasti provosoivaa ja samalla sinua kuvailevaa...Btw. kouluterveydenhoitaja voi varmasti auttaa kireän esinahan kanssa. Sehän sinua selvästi hiertää :/ Viestiä odotellessa (ääliö :D)
Huomenia sinnekin vain! Vaikka olenkin peruskoululainen, voin hyvinkin olla henkisesti älykkäämpi persoona. En ehkä olekaan nero, mutta mielestäni taiteellinen äly korvaa sen, ja on myös paljon tärkeämpi. Eivätkä nuo sinunkaan kommenttisi jälkikäteen hirveän älykkäiltä vaikuta. Kaikkia varmaan kiinnostaa mitä me tässä juttelemme. Nauravat vain. Mutta minusta tämä on mukavaa ja siitä saa myös mielihyvää, kun on noin reipas vastaajakin :) Ja jos minäkin alan poimimaan joitain lauseitasi, niin esimerkiksi: "Saatat näin ollen olla minua urbaanimpi mutta ei se minua haittaa." lauseesta puuttuu siis pilkku, joka kuuluisi sanojen "urbaanimpi" ja "mutta" väliin. Tosiaan, alkoholipitoisten juomien nauttiminen on typerää, etenkin, kun sitä juo liikaa. Mieluummin minä pilveä pössyttelisin jos olisi, mutta tällä hetkellä ei ole.
En tiedä syytä siihen, miksi sekoitat äitini näihin juttuihin. Ymmärrän kyllä, että ajukoppasi saattaa käydä tietyissä kohdissa melko hitaalla, mutta annan kuitenkin pisteet siitä, että kirjoitit noin upean ja pitkän tekstin. Olet oikeassa! Syynä on se, etten enää ole alkoholipitoisen juoman alaisena. Anteeksi, jos et ymmärtänyt mitä tarkoitin, kun sanoin "moitteettomasti". Mutta useammat ihmiset uskoakseni olisivat ymmärtäneet lauseen tarkoituksen.
"Minua häiritsi se, että arvostelet kärkkäästi muiden ihmisten makua, vaikka itse sanot, että kissan voisi tappaa." Niin kyllä tosiaan.. mietitäämpä hetki... "On se söpööööö!!!!!!! iiiiihhh ....vitu homo, jotai ongelmia elämän kanssa?" Kukakohan se kommeintoikaan muiden ihmisten makua, valopää?:D
Sinäkään et osunut oikeaan nimittäessäsi minua ääliöksi. Johtuuko ääliöksi sanominen siitä, että olet hermostunut jostain, tai kenties hieman ärsyyntynyt? Ymmärrän toki.
Oli myös hyvin mukavaa, kun sinäkin vastasit minun kommenttiini :) Itsekään en tahdo lopettaa näin mahtavaa keskustelua. Jokuhan voisi kopioida tämän keskustelun, ja lähettää naurunappulaan, ja siitkös nauru irtoaisi. Mitäs sinä minun pippelistäni tiedät :D Kiitos huolenpidostasi, mutta terveydenhoitajani ei ole huomauttanut kireästä esinahasta.
Nyt nämä saatanan säälittävät kissakuvat vittuun internetistä!!!!!!1one!!one11!1
o/ o/ o/
En minä suurimmalle osalle näistä naura. Muutamalla loistavalle kyllä. Tämä on maksimissaan söpö. Mutta oletko oikeasti niin väärin informoitu
mikä tekee kissakuvista säälittäviä?
Se kun ihmiset jaksaa nauraa näin hemmetin paskoille kuville. Se on aivan helvetin säälittävää.
En minä suurimmalle osalle näistä naura. Muutamalla loistavalle kyllä. Tämä on maksimissaan söpö. Mutta oletko oikeasti niin väärin informoitu että ihmiset nauraisivat suurimmalle osalle naurunappulaan postatuille kuville? 95% ne kuvathan ovat täyttä paskaa. Kissakuvia tai ei. Voisin ehdoittaa että jos elämän hankaluuksiin kuuluu että joku postaa kissakuvia naurikseen niin kannattaisi kasvaa aikuiseksi. Näistä kuvista valittaminen on jo väsyttävää siinä missä naurettavaakin.
Mja no empä tiedä kumman pitäisikään aikuistua. Jos kerran pidät niin tyhmänä, niin miksi edes jaksat vastailla? Ehkä sinun pitäisi hankkia sen sijaan elämä. Se on ilmaista. Kannattaa kokeilla. Jos avaan mielipiteeni kuvasta ( joka on kommenttien ideana ) niin kai nyt voin ilman valituksia sen kanssa elää? Just tuollaiset minua naurattaa "On se söpöööööö". Imo ton kissan sais vaikka ampua jos minulta kysytään. Kitoos.
On se söpööööö!!!!!!! iiiiihhh ....vitu homo, jotai ongelmia elämän kanssa?
ohhoh joku vihanen teini päässy koneelle. Meneppäs viilteleen ittees ni tuntuu varmaan paremmalta SuolaSilli :)
En ole vihainen kenellekkään enkä voi viillellä koska se sattuu ja on dorkaa muutenkin. Sun kommenttis on vaa nii typeriä, että oli pakko vastata ja menestys oli lisäksi huima, sillä sain sut menee nii pahasti raiteiltas, että jatkoit paskan jauhamista. Ja kysytään keltä tahansa niin kyllä susta saa ikävä kyllä hieman vihaisemman ja häiriintyneemmän kuvan ku musta :/ Mä en ensinnäkää huutele netissä et kissat voi ampua enkä arvostele muiden makua "huumorikuvien" suhteen. Jotkut pitää kissakuvista jotku ei...mitä sitten? Joten kaiva sora vaginastas ja opettele käyttäytymään teini.
Onhan viiltely dorkaa mutta sinullehan se sopisi. Ja mun kommenttini on typeriä.. hmm.. samalla teorialla voisin sanoa että niin ovat myös sinunkin ;) Ja taidoit itsekin ärsyyntyä kun moisia kirosanoja käytät hyihyi. Noh. Kuten juuri sanoit että "jotkut pitävät kissa kuvista, jotkut eivät" minä en joten minun mielestäni ne saisi ampua. Aika selkeä asia eikö? Jos väität tätä huumori kuvaksi niin väittäisin että sinun huumorin tasosi mahtaa olla melkoisen alhainen, koska kukaan tervejärkinen ei naura kissalle jolla on vihreä villahattu päässä. Joten puhkase finnis ja kasva aikuseks.
Uskomattoman koomista, että ihminen joka jatkuvasti kutsuu toista pennuksi, valitettavasti virheellisesti, argumentoi kuin 13-vuotias nassikka. Millä teorialla väität kommenttejani tyhmiksi? Ei tässä ole kyse mistään teorioista vaan puhtaasta makuasiasta. Makuasiastahan tämä kaikki lähti liikkeelle. Itse et pidä kissakuvista, en pidä minäkään erityisemmin mutten saa myöskään traumoja ja vihanpurkauksia sellaisen nähdessäni.
Nimitin sinua teiniksi ja se selvästi jäi kaivelemaa :/ mutta koeta ymmärtää minuakin. Tekstissäsi on yllättävän paljon kirjoitusvirheitä, omassani varmasti myös, mutta sinulla niitä lienee kuitenkin enemmän. Kirjoittajan nuoresta iästä kertoo myös se kuinka kykenemätön olet ymmärtämään sitä, että ihmiset ovat erilaisia makuasioiden suhteen. Vaikka tykkäisinkin tästä kuvasta niin huumorintajuni ei olisi alhainen vaan erilainen kuin omasi. Lisäksi se, että sinun puolesta kissan saisi tappaa kertoo joko siitä, että olet vihainen pikkupoika, jonka äiti ei ymmärtänyt olla ostamatta pojalleen sotapelejä kun hän täytti 7 tai olet yksinkertaisesti tyhmä, agressiivinen apina.
Joten onnea ja menestystä äidinkielentunneille mutta jos tosiaan olet jo peruskoulun käynyt niin sanonpa vaan, oot kyl aika reppana :) Oon varma, että vastaat tähän kommenttiin, koska olet selvästi kovapäistä sorttia. Itse vastailen kaltaistesi ihmisten päänaukomiseen, koska se on hauskaa. Kuullostaa ehkä hieman perverssiltä... Joten viestiä odotellessa! (Teini :D)
Onkos sinulla jonkin sortin syndrooma tämän makuasian kanssa? Minähän jo aijemmin sanoin että "kissa kuvat vittuun internetistä" , ja se siis tarkoittaa sitä, että olen ilmaissut mielipidettäni tästä kuvasta, mutta pahasti näyttää siltä, että se häiritsee sinua moitteettomasti.
Kyllä minähän olen teini-ikäinen, mutta sinä varmaan olet vanhempi? Sehän tässä minua naurattaakin, että älyllisesti olen sinua valovuoden edellä :D
Niin tosiaan olen peruskoulussa kyllä vain. Hyvä ja aikuismainen heitto! "agressiivinen apina" :D et sitten parempaa keksinyt. Niin ja tosiaan edellisessä kommentissani saattoi olla kirjoitus virheitä, koska olimmehan broidin kanssa suuren alkoholipitoisuuden vallassa. Tyhmäähän juominen on, myönnetään, mutta siitähän nuo virheet johtuivat. Tietenkin vastaan kommenttiisi. Haluan saada kaiken ilon irti ja nähdä mihin tämä johtaa. Niin että... Viestiä odotellessa! (Lande :D)
Nyt nämä saatanan säälittävät kissakuvat vittuun internetistä!!!!!!1one!!one11!1
o/ o/ o/
En minä suurimmalle osalle näistä naura. Muutamalla loistavalle kyllä. Tämä on maksimissaan söpö. Mutta oletko oikeasti niin väärin informoitu
mikä tekee kissakuvista säälittäviä?
Se kun ihmiset jaksaa nauraa näin hemmetin paskoille kuville. Se on aivan helvetin säälittävää.
En minä suurimmalle osalle näistä naura. Muutamalla loistavalle kyllä. Tämä on maksimissaan söpö. Mutta oletko oikeasti niin väärin informoitu että ihmiset nauraisivat suurimmalle osalle naurunappulaan postatuille kuville? 95% ne kuvathan ovat täyttä paskaa. Kissakuvia tai ei. Voisin ehdoittaa että jos elämän hankaluuksiin kuuluu että joku postaa kissakuvia naurikseen niin kannattaisi kasvaa aikuiseksi. Näistä kuvista valittaminen on jo väsyttävää siinä missä naurettavaakin.
Mja no empä tiedä kumman pitäisikään aikuistua. Jos kerran pidät niin tyhmänä, niin miksi edes jaksat vastailla? Ehkä sinun pitäisi hankkia sen sijaan elämä. Se on ilmaista. Kannattaa kokeilla. Jos avaan mielipiteeni kuvasta ( joka on kommenttien ideana ) niin kai nyt voin ilman valituksia sen kanssa elää? Just tuollaiset minua naurattaa "On se söpöööööö". Imo ton kissan sais vaikka ampua jos minulta kysytään. Kitoos.
On se söpööööö!!!!!!! iiiiihhh ....vitu homo, jotai ongelmia elämän kanssa?
ohhoh joku vihanen teini päässy koneelle. Meneppäs viilteleen ittees ni tuntuu varmaan paremmalta SuolaSilli :)
En ole vihainen kenellekkään enkä voi viillellä koska se sattuu ja on dorkaa muutenkin. Sun kommenttis on vaa nii typeriä, että oli pakko vastata ja menestys oli lisäksi huima, sillä sain sut menee nii pahasti raiteiltas, että jatkoit paskan jauhamista. Ja kysytään keltä tahansa niin kyllä susta saa ikävä kyllä hieman vihaisemman ja häiriintyneemmän kuvan ku musta :/ Mä en ensinnäkää huutele netissä et kissat voi ampua enkä arvostele muiden makua "huumorikuvien" suhteen. Jotkut pitää kissakuvista jotku ei...mitä sitten? Joten kaiva sora vaginastas ja opettele käyttäytymään teini.
Onhan viiltely dorkaa mutta sinullehan se sopisi. Ja mun kommenttini on typeriä.. hmm.. samalla teorialla voisin sanoa että niin ovat myös sinunkin ;) Ja taidoit itsekin ärsyyntyä kun moisia kirosanoja käytät hyihyi. Noh. Kuten juuri sanoit että "jotkut pitävät kissa kuvista, jotkut eivät" minä en joten minun mielestäni ne saisi ampua. Aika selkeä asia eikö? Jos väität tätä huumori kuvaksi niin väittäisin että sinun huumorin tasosi mahtaa olla melkoisen alhainen, koska kukaan tervejärkinen ei naura kissalle jolla on vihreä villahattu päässä. Joten puhkase finnis ja kasva aikuseks.
Nyt nämä saatanan säälittävät kissakuvat vittuun internetistä!!!!!!1one!!one11!1
o/ o/ o/
En minä suurimmalle osalle näistä naura. Muutamalla loistavalle kyllä. Tämä on maksimissaan söpö. Mutta oletko oikeasti niin väärin informoitu
mikä tekee kissakuvista säälittäviä?
Se kun ihmiset jaksaa nauraa näin hemmetin paskoille kuville. Se on aivan helvetin säälittävää.
En minä suurimmalle osalle näistä naura. Muutamalla loistavalle kyllä. Tämä on maksimissaan söpö. Mutta oletko oikeasti niin väärin informoitu että ihmiset nauraisivat suurimmalle osalle naurunappulaan postatuille kuville? 95% ne kuvathan ovat täyttä paskaa. Kissakuvia tai ei. Voisin ehdoittaa että jos elämän hankaluuksiin kuuluu että joku postaa kissakuvia naurikseen niin kannattaisi kasvaa aikuiseksi. Näistä kuvista valittaminen on jo väsyttävää siinä missä naurettavaakin.
Mja no empä tiedä kumman pitäisikään aikuistua. Jos kerran pidät niin tyhmänä, niin miksi edes jaksat vastailla? Ehkä sinun pitäisi hankkia sen sijaan elämä. Se on ilmaista. Kannattaa kokeilla. Jos avaan mielipiteeni kuvasta ( joka on kommenttien ideana ) niin kai nyt voin ilman valituksia sen kanssa elää? Just tuollaiset minua naurattaa "On se söpöööööö". Imo ton kissan sais vaikka ampua jos minulta kysytään. Kitoos.
On se söpööööö!!!!!!! iiiiihhh ....vitu homo, jotai ongelmia elämän kanssa?
ohhoh joku vihanen teini päässy koneelle. Meneppäs viilteleen ittees ni tuntuu varmaan paremmalta SuolaSilli :)
Nyt nämä saatanan säälittävät kissakuvat vittuun internetistä!!!!!!1one!!one11!1
o/ o/ o/
En minä suurimmalle osalle näistä naura. Muutamalla loistavalle kyllä. Tämä on maksimissaan söpö. Mutta oletko oikeasti niin väärin informoitu
mikä tekee kissakuvista säälittäviä?
Se kun ihmiset jaksaa nauraa näin hemmetin paskoille kuville. Se on aivan helvetin säälittävää.
En minä suurimmalle osalle näistä naura. Muutamalla loistavalle kyllä. Tämä on maksimissaan söpö. Mutta oletko oikeasti niin väärin informoitu että ihmiset nauraisivat suurimmalle osalle naurunappulaan postatuille kuville? 95% ne kuvathan ovat täyttä paskaa. Kissakuvia tai ei. Voisin ehdoittaa että jos elämän hankaluuksiin kuuluu että joku postaa kissakuvia naurikseen niin kannattaisi kasvaa aikuiseksi. Näistä kuvista valittaminen on jo väsyttävää siinä missä naurettavaakin.
Mja no empä tiedä kumman pitäisikään aikuistua. Jos kerran pidät niin tyhmänä, niin miksi edes jaksat vastailla? Ehkä sinun pitäisi hankkia sen sijaan elämä. Se on ilmaista. Kannattaa kokeilla. Jos avaan mielipiteeni kuvasta ( joka on kommenttien ideana ) niin kai nyt voin ilman valituksia sen kanssa elää? Just tuollaiset minua naurattaa "On se söpöööööö". Imo ton kissan sais vaikka ampua jos minulta kysytään. Kitoos.
Kannabis lailliseks ja alkoholi laittomaks, imo! Viina on ihmiskunnan vitsauksista pahin -__-
Oon ihan samaa mieltä. Alkoholi yleensäkin saa olon voimaan huonoksi, Puheessa ilmenee virheitä yms. paskaa.
Toisin tekee kannabis. Saa olon tuntumaan mahtavalta, ei riippuvuutta, musiikki kuulostaa paremmalta, ja miettikää, että kannabista täytyy SYÖDÄ 40 kiloa ennen yliannostusta :P
Toiseksi kannabiksella saataisiin taloudellisemmin paperia jotta puut säästyy
Niin keskusteluhan poikkesi loppujenlopuksi pääasiasta, mutta joo. Eipä juuri itseltäkään löydä paljoa vittuilunaihetta. Että hyvää loppuelämää. Niin kyllä tosiaan oli erittäin mukava "keskustella" :D
Hauska olet sinäkin :D
Aivan näinhän se olikin. Oikeassa olet.
Sinä siis pidät hieman vanhemmista ikäluokista :D Noh, eipä tuo minua haittaa.
Niin tosiaan. Nämä ihmiset, jotka vastustavat pilveä, ovat minun mielestäni melko naurettavaa sakkia. Minä selitän nyt tosissani, en mitenkään loukatakseni. Kannabis on kasvi, jota on käytetty lääkkeenä jo yli 2000 vuotta. Poliisithan kieltävät lähes joka euroopan maassa kannabiksen kasvattamisen ( paitsi koriste käyttöön ), ja polttamisen. Kannabis on terveellistä, mutta poltellessa siitä tulee tiettyjä henkisiä vaikutuksia, mm. Nälkä kasvaa, mieliala muuttuu ( useimmiten iloisemmaksi ) , naurattaa enemmän, rauhoittuu.. Siinä oli muutama. Että kun pilveä verrataan alkoholiin, voisin sanoa että kannabis on kannattavampi vaihtoehto. Alkoholihan on kuitenkin myrkkyä, jonka yliannostukseen voi kuolla. Kannabiksen yliannostukseen vaaditaan 40 kiloa kannabista. Että siitä vaan popsimaan :D
Tupakkaa poltat? Mieluummin kannabista. Koska tupakka koukuttaa ja se on hyvin epäterveellistä, ja se aiheuttaa myös syöpää.
Pidän itseäni taiteellisena, koska suvussani on taiteellista geeniä. Kuulostaa ehkä vähän itsekkäältä mutta näinhän se on. Itse harrastan musiikkia.
Vai sellasta äittee sinulle männy kertomaan. No jees.. Näkemisiin :D
En enää keksi paljoakaan mitään sanottavaan. Tosin jos huvittaisi vittuilla niin vittuilisin, mutta olen kavereilla laneissa ja väsyttää...
Mutta vaikka sinulla onkin iän kanssa karttunutta tietoa huomattavasti enemmän, riippuen iästäsi, se ei välttämättä tarkoita, kuinka paljon asioista ymmärrät.
En tiedä syytä siihen, miksi sekoitat äitini näihin juttuihin. Ymmärrän kyllä, että ajukoppasi saattaa käydä tietyissä kohdissa melko hitaalla, mutta annan kuitenkin pisteet siitä, että kirjoitit noin upean ja pitkän tekstin. Olet oikeassa! Syynä on se, etten enää ole alkoholipitoisen juoman alaisena. Anteeksi, jos et ymmärtänyt mitä tarkoitin, kun sanoin "moitteettomasti". Mutta useammat ihmiset uskoakseni olisivat ymmärtäneet lauseen tarkoituksen.
"Minua häiritsi se, että arvostelet kärkkäästi muiden ihmisten makua, vaikka itse sanot, että kissan voisi tappaa." Niin kyllä tosiaan.. mietitäämpä hetki... "On se söpööööö!!!!!!! iiiiihhh ....vitu homo, jotai ongelmia elämän kanssa?" Kukakohan se kommeintoikaan muiden ihmisten makua, valopää?:D
Sinäkään et osunut oikeaan nimittäessäsi minua ääliöksi. Johtuuko ääliöksi sanominen siitä, että olet hermostunut jostain, tai kenties hieman ärsyyntynyt? Ymmärrän toki.
Oli myös hyvin mukavaa, kun sinäkin vastasit minun kommenttiini :) Itsekään en tahdo lopettaa näin mahtavaa keskustelua. Jokuhan voisi kopioida tämän keskustelun, ja lähettää naurunappulaan, ja siitkös nauru irtoaisi. Mitäs sinä minun pippelistäni tiedät :D Kiitos huolenpidostasi, mutta terveydenhoitajani ei ole huomauttanut kireästä esinahasta.
Uutta viestiäsi odotellen! (kakkahousu :D)
Kyllä minähän olen teini-ikäinen, mutta sinä varmaan olet vanhempi? Sehän tässä minua naurattaakin, että älyllisesti olen sinua valovuoden edellä :D
Niin tosiaan olen peruskoulussa kyllä vain. Hyvä ja aikuismainen heitto! "agressiivinen apina" :D et sitten parempaa keksinyt. Niin ja tosiaan edellisessä kommentissani saattoi olla kirjoitus virheitä, koska olimmehan broidin kanssa suuren alkoholipitoisuuden vallassa. Tyhmäähän juominen on, myönnetään, mutta siitähän nuo virheet johtuivat. Tietenkin vastaan kommenttiisi. Haluan saada kaiken ilon irti ja nähdä mihin tämä johtaa. Niin että... Viestiä odotellessa! (Lande :D)
Onhan viiltely dorkaa mutta sinullehan se sopisi. Ja mun kommenttini on typeriä.. hmm.. samalla teorialla voisin sanoa että niin ovat myös sinunkin ;) Ja taidoit itsekin ärsyyntyä kun moisia kirosanoja käytät hyihyi. Noh. Kuten juuri sanoit että "jotkut pitävät kissa kuvista, jotkut eivät" minä en joten minun mielestäni ne saisi ampua. Aika selkeä asia eikö? Jos väität tätä huumori kuvaksi niin väittäisin että sinun huumorin tasosi mahtaa olla melkoisen alhainen, koska kukaan tervejärkinen ei naura kissalle jolla on vihreä villahattu päässä. Joten puhkase finnis ja kasva aikuseks.
ohhoh joku vihanen teini päässy koneelle. Meneppäs viilteleen ittees ni tuntuu varmaan paremmalta SuolaSilli :)
Mja no empä tiedä kumman pitäisikään aikuistua. Jos kerran pidät niin tyhmänä, niin miksi edes jaksat vastailla? Ehkä sinun pitäisi hankkia sen sijaan elämä. Se on ilmaista. Kannattaa kokeilla. Jos avaan mielipiteeni kuvasta ( joka on kommenttien ideana ) niin kai nyt voin ilman valituksia sen kanssa elää? Just tuollaiset minua naurattaa "On se söpöööööö". Imo ton kissan sais vaikka ampua jos minulta kysytään. Kitoos.
Niin sanoitkin, minä vain totesin.
Ei ton kokoisia moottoripyöriä tarvitse virittää, niinkuin jotain teiniderbejä tai pvtä.
Kulkee jo muutenki ihan mukavasti.
=/
Pälli
Oon ihan samaa mieltä. Alkoholi yleensäkin saa olon voimaan huonoksi, Puheessa ilmenee virheitä yms. paskaa.
Toisin tekee kannabis. Saa olon tuntumaan mahtavalta, ei riippuvuutta, musiikki kuulostaa paremmalta, ja miettikää, että kannabista täytyy SYÖDÄ 40 kiloa ennen yliannostusta :P
Toiseksi kannabiksella saataisiin taloudellisemmin paperia jotta puut säästyy
o/ o/ o/
Onhan niitä kitaroita jopa 12 kielisiä ;)
Aivan totta
\____/
Kissa suhteutettuna koiran kokoon, niin kissa suorastaan ownais koiran =)