Maailmassa on aika vähän räjähtäneitä ydinvoimaloita, mutta kyllä ydinvoimaloiden turvallisuuteen kannattaa silti kiinnittää suurta huomiota. Eli vain sen takia, että joku on harvinaista, se ei tarkoita, etteikö siitä tarvitsisi välittää. Ja varsinkin jos on ihmisistä kyse, kun löydetään heikkous, jota hyväksikäyttää, sitä hyväksikäytetään.
Ydinvoimaloiden turvallisuutta ei silti yritetä parantaa sellaisilla keinoilla jotka huonontaisivat itse ydinturvallisuutta?
Jos kerran demokratia turvallisuuden ylläpitokeinoineen on mielestäsi turvallisuusriski, niin miksi sitten mielestäsi aseisiin perustuva kauhun tasapaino -turvallisuus ei ole mielestäsi turvallisuusriski?
Joidenkin aseiden kohdalla ollaan huomattu, että niiden haitat voittavat hyödyt, ja ollaan yhdessä sovittu, että niiden käyttöä rajoitetaan. Siitä ei voi loogisesti vetää yhtäläisyysmerkkiä siihen, että kaikkien aseiden haitat voittavat kaikkien aseiden hyödyt. Voin esimerkiksi sanoa, että formula-auto on ylivoimaisen turha verrattuna hyödylliseen pakettiautoon, vaikka kummatkin ovat autoja.
Ja Sveitsissäkin aika selkeästi huomattiin, että niiden armeija-aseiden kohdalla haitat voittivat hyödyt.
Missä ihmeessä on todistuksesi siitä, että koteihin sijoitetuilla aseilla oikeasti jotain hyötyä saadaan? Kuitenkin aika selvästi aika monessa paikassa ollaan sitä mieltä, että yksilöiden henkilökohtainen aseistus ei erityisen turvallista ole. Ei nyt kyllä tule mieleen yhtäkään diktatuuria joka olisi kaatunut maan sisäisillä henkilökohtaisessa omistuksessa olleilla aseilla.
@n1tro sanoi:
Jos ihminen haluaa murhata esimerkiksi pistoolilla, hän hankkii itselleen pistoolin pimeiltä markkinoilta. Jos pistoolin hommaaminen ei onnistu, hän voi katsoa Internetistä, kuinka tehdä lannoitepommi, kuten norjalainen ystävämme. Tai sitten hän vain sytyttää rakennuksen palamaan tai ajaa ihmisten yli autolla. Ongelma on se, että on epärealistista kuvitella voivansa poistaa tappaminen poistamalla välineet siihen.
Jos henkilö x voi tappaa lukuisilla eri esineillä, mitä järkeä on syyttää tappamisesta sitä sattumanvaraista esinettä, mikä sitten käteen sattuu?
Norjalainen ystävämme joutui aikamoisen säädöt tekemään, että ne lannoitteet jne itselleen sai. Norjalaiset aika selkeästi olivat jo silloin sitä mieltä, että välineiden poistamista kannatti edes yrittää. Ja todennäköisesti Breivik olisi tekonsa tehnyt jo aiemmin / isommassa muodossa, jos kaikki olisi vapaasti ollut saatavilla.
On kyllä äärimmäisen epärealistista kuvitella, etteikö tappaminen lisääntyisi, jos kuka tahansa saisi mistä tahansa laillisesti itselleen mitä tahansa aseita. Jaa vaikka nyt alkuun pari alakoulua täyteen aseita ja piakkoin kuolemia tapahtuu jo ihan vahingossakin. Ja nimenomaan sellaisia kuolemia, joita ei olisi tapahtunut ilman niitä välineitä.
Etkö nyt oikein tajua, että jos ihminen joutuu valitsemaan nyrkeillä tappamisen ja konekiväärillä tappamisen väliltä, ensimmäisessä vaihtoehdossa hän ei todennäköisesti saa juuri ketään hengiltä, mutta konekiväärillä sitäkin useamman. (Kuten se sveitsiläinenkin.) Montako paljain käsin murhansa suorittanutta, yli 100 ihmistä tappanutta henkilöä on maailman historia nähnyt? Ei varmasti yhtäkään. Sen sijaan pelkästään jenkeissä on useampia välineiden avulla ko saavutukseen päässyttä.
Tappamiseen ei käytetä sattumanvaraista esinettä. Jos ne olisivat täysin sattumanvaraisia, vessaharja päätyisi sekopäämurhaajan käteen murhanhimon yllättäessä yhtä todennäköisesti kuin se ysimillinen. Jostain kumman syystä näin ei vain ole, ja ne murhaajat vaan tuppaavat niitä kunnon aseita käyttämään.
Jos esineillä ei välineinä olisi mitään väliä, kukaan ei ostaisi kotinsa puolustamiseen jenkeissäkään sitä colttia. Ko firma päätyisi konkurssiin, kun vessaharjafirma myisi sattumanavaraisia esineitä halvemmalla. Kukaan ei aseita ostaisi, jos niistä ei selvää hyötyä tappamisessa olisi.
On täysin älyvapaata todellisuuden kieltämistä väittää, etteikö henkilö XXX saa selvää hyötyä tappamiseen käyttämällä välineenä ysimillistä nyrkin sijaan.
Sun kanssa on aika työlästä keskustella mistään, koska sä harrastat sitä aivan vääristä syistä. Korjaan nuo pari kummallista väärinkäsitystä, ja eiköhän tämä ole sitten tässä.
@oooo sanoi:
Ydinvoimaloiden turvallisuutta ei silti yritetä parantaa sellaisilla keinoilla jotka huonontaisivat itse ydinturvallisuutta?
Se oli vastaus kommenttiisi, jossa totesit jotakuinkin niin, että koska demokratiat eivät kaadu joka viikonloppu, kansalle ei tarvitse antaa välineitä sen estämiseen.
@oooo sanoi:
Kuitenkin aika selvästi aika monessa paikassa ollaan sitä mieltä, että yksilöiden henkilökohtainen aseistus ei erityisen turvallista ole.
Mielipiteen yleisyyttä ei kannata koskaan käyttää perusteena yhtään millekään. Kyseessä on klassinen argumentaatiovirhe.
@oooo sanoi:
Jaa vaikka nyt alkuun pari alakoulua täyteen aseita ja piakkoin kuolemia tapahtuu jo ihan vahingossakin.
En ymmärrä, miksi kukaan haluaisi antaa lapsille välineitä, mitä he eivät ole vielä tarpeeksi kypsiä käsittelemään, oli se sitten ase tai vaikka ajoneuvo.
@oooo sanoi:
Tappamiseen ei käytetä sattumanvaraista esinettä.
Käytin sanaa sattumanvarainen kuvatakseni sitä, ettei murhavälineellä ole murhan kanssa välttämättä mitään tekemistä. Jos joku tappaisi vessaharjalla, kukaan ei olisi kieltämässä vessaharjoja.
@n1tro sanoi:
Sun kanssa on aika työlästä keskustella mistään, koska sä harrastat sitä aivan vääristä syistä. Korjaan nuo pari kummallista väärinkäsitystä, ja eiköhän tämä ole sitten tässä.
Väärien kuvitelmien ylläpitäminen on pitkän päälle työlästä. Niitä kuvitelmia saat aika työläästi yrittää ylläpitää tässäkin keskustelussa, siksi tämä keskustelu tuntuu työläältä.
@n1tro sanoi:
Se oli vastaus kommenttiisi, jossa totesit jotakuinkin niin, että koska demokratiat eivät kaadu joka viikonloppu, kansalle ei tarvitse antaa välineitä sen estämiseen.
No se ongelma siinä on, että nuo sinun tarjoamasi välineet aiheuttavat enemmän ongelmia kuin koskaan edes mahdollisia etuja tuovat. Kyllä minäkin voisin yrittää ydinsäteilyltä suojautua rakentamalla itselleni suojavaipan vähemmistöryhmien ruumiista, mutta siinä vaiheessa sinäkin tajuaisit, että se ei ole kokonaisuuden kannalta erityisen hyvä keino vähentää mahdollisia haittoja. (Ja kyllä, reduktio ad absurudmrumdum, ihan vain siksi ettei tunnu muuten homma etenevän.)
@n1tro sanoi:
Mielipiteen yleisyyttä ei kannata koskaan käyttää perusteena yhtään millekään. Kyseessä on klassinen argumentaatiovirhe.
Ja sehän ei sinua estänyt tekemästä täysin samaa virhettä (siis nimenomaan asia, johon tuolla viittasin):
" @oooo sanoi:
Itsekin myönsit joidenkin aseiden kohdalla niiden nimenomaan sisältävän joitakin ongelmia, muttet sitten kuitenkaan näe sitä kaikkien aseiden kohdalla.
Joidenkin aseiden kohdalla ollaan huomattu, että niiden haitat voittavat hyödyt, ja ollaan yhdessä sovittu, että niiden käyttöä rajoitetaan."
Eli siis: on tiettyjä aseita, joista aika monet ovat sitä mieltä, että haitat ylittävät hyödyt, ja sinä itse aika selvästi tunnustat, että näin on hyvä. Ja sitten valitat, kun itse viittaan siihen, että vähintäänkin yhtä moni on sitä mieltä, että aseita on syytä rajoittaa.
En ymmärrä, miksi kukaan haluaisi antaa lapsille välineitä, mitä he eivät ole vielä tarpeeksi kypsiä käsittelemään, oli se sitten ase tai vaikka ajoneuvo.
No mutta etkös juuri itse todennut:
"Jos ihminen haluaa murhata esimerkiksi pistoolilla, hän hankkii itselleen pistoolin pimeiltä markkinoilta....
Jos henkilö x voi tappaa lukuisilla eri esineillä, mitä järkeä on syyttää tappamisesta sitä sattumanvaraista esinettä, mikä sitten käteen sattuu?"
En ymmärrä, miksi et lapselle asetta antaisi, jos kerran mielestäsi ei selvästikään ole sattumanvaraisen esineen syy, että lapsi tappaa aseella, joka käteen sattuu??
Jos esimerkiksi annan luvallisen aseeni 20v tuntemani naapurin Pertille metsästystä varten, ja hän teloittaa sillä vaimonsa, minä saan piiskaa. Sinun mielestäsi tässä ei ole aseessa vikaa, joten ei varmasti ole myöskään sen Pertille antamisessa (joka nyt selvästi on tarpeeksi kypsä sitä käsittelemään), mutta laki on eri mieltä, mutta silti sinä et huutele täällä suomen lainsäädäntöön näiltä osin muutoksia?
@n1tro sanoi:
Käytin sanaa sattumanvarainen kuvatakseni sitä, ettei murhavälineellä ole murhan kanssa välttämättä mitään tekemistä. Jos joku tappaisi vessaharjalla, kukaan ei olisi kieltämässä vessaharjoja.
Johtuen varmaan siitä, että vessaharjasta ei saa käytännössä mitään hyötyä tappamisessa? Aseesta sen sijaan saa. Vessaharjan kohdalla käyttöarvo vessaharjana on monituhatkertainen verrattuna potentiaaliseen haittaan murhavälineenä, aseen kohdalla on täysin toisin päin: potentiaalinen haitta erittäin suuri, käyttöarvo (jopa demokratian suojelemisessa) naurettavan pieni. On suoraan sanoen naurettavaa, että tajuat taistelukaasuilla olevan huomattavia haittoja suhteessa hyötyihin, mutta sitten intät kuinka henkilökohtaisilla aseilla muka pidetään demokratiaa pystyssä??
1) Missä on esimerkkejä siitä, että yksilöiden aseistus pitää valtion sisällä demokratian tms pystyssä?
2) Jos tehdään kuten ehdotat, eli käytännössä valtion toimesta valikoidaan ne henkilöt, jotka tällaisia demokratian-puolustus-aseita saavat hankkia, miten ihmeessä ei hyvin pian olla tilanteessa, jossa aseita on vain niillä, jotka eivät nykyvaltaa vastaan koskaan lähtisi? (Jos esimerkiksi kokoomus saa valita kenelle aseet annetaan, valituksi ei taatusti tule henkilöitä, jotka koskaan kokoomusta vastaan kapinaan lähtisivät.)
Suoraan sanoen tämä "aseillani puolustan henkeäni, omaisuuttani ja demokratiaa" -teoria haisee erittäin pahasti hippien idealistiselta haihattelulta.
@oooo sanoi:
Niitä kuvitelmia saat aika työläästi yrittää ylläpitää tässäkin keskustelussa, siksi tämä keskustelu tuntuu työläältä.
Richard Dawkinsin mielestä kreationistien kanssa väittely tuntuu työläältä, koska Richard tietää olevansa väärässä, mutta ei halua muuttaa kantaansa, koska tykkää olla väärässä. Nice.

Kitisee kitisee. Ei sitten mitään sanottavaa. Sinänsä ei mikään suuri yllätys edellisistä viesteistäsi päätellen.
Tiedät tasan tarkkaan että en ole mikään harhainen omien kuvitelmieni ylläpitäjä. Jotenkin kummallisesti vaan asiat ovat kehittyneet pikku hiljaa koko ajan siihen suuntaan mitä tässä olen paasannut.
Sinulla taitaa mielipiteinesi olla tulevaisuudessa aika ikävää. Ala nyt vielä """"kapinoimaan"""" ja vaadi suomeen jenkkien aselainsäädäntö?
« Vanhemmat Yhteensä 66 kommenttia. Näytä kaikki. Uudemmat »
3505 viestiä (+1906)
Ydinvoimaloiden turvallisuutta ei silti yritetä parantaa sellaisilla keinoilla jotka huonontaisivat itse ydinturvallisuutta?
Jos kerran demokratia turvallisuuden ylläpitokeinoineen on mielestäsi turvallisuusriski, niin miksi sitten mielestäsi aseisiin perustuva kauhun tasapaino -turvallisuus ei ole mielestäsi turvallisuusriski?
Ja Sveitsissäkin aika selkeästi huomattiin, että niiden armeija-aseiden kohdalla haitat voittivat hyödyt.
Missä ihmeessä on todistuksesi siitä, että koteihin sijoitetuilla aseilla oikeasti jotain hyötyä saadaan? Kuitenkin aika selvästi aika monessa paikassa ollaan sitä mieltä, että yksilöiden henkilökohtainen aseistus ei erityisen turvallista ole. Ei nyt kyllä tule mieleen yhtäkään diktatuuria joka olisi kaatunut maan sisäisillä henkilökohtaisessa omistuksessa olleilla aseilla.
Norjalainen ystävämme joutui aikamoisen säädöt tekemään, että ne lannoitteet jne itselleen sai. Norjalaiset aika selkeästi olivat jo silloin sitä mieltä, että välineiden poistamista kannatti edes yrittää. Ja todennäköisesti Breivik olisi tekonsa tehnyt jo aiemmin / isommassa muodossa, jos kaikki olisi vapaasti ollut saatavilla.
On kyllä äärimmäisen epärealistista kuvitella, etteikö tappaminen lisääntyisi, jos kuka tahansa saisi mistä tahansa laillisesti itselleen mitä tahansa aseita. Jaa vaikka nyt alkuun pari alakoulua täyteen aseita ja piakkoin kuolemia tapahtuu jo ihan vahingossakin. Ja nimenomaan sellaisia kuolemia, joita ei olisi tapahtunut ilman niitä välineitä.
Etkö nyt oikein tajua, että jos ihminen joutuu valitsemaan nyrkeillä tappamisen ja konekiväärillä tappamisen väliltä, ensimmäisessä vaihtoehdossa hän ei todennäköisesti saa juuri ketään hengiltä, mutta konekiväärillä sitäkin useamman. (Kuten se sveitsiläinenkin.) Montako paljain käsin murhansa suorittanutta, yli 100 ihmistä tappanutta henkilöä on maailman historia nähnyt? Ei varmasti yhtäkään. Sen sijaan pelkästään jenkeissä on useampia välineiden avulla ko saavutukseen päässyttä.
Tappamiseen ei käytetä sattumanvaraista esinettä. Jos ne olisivat täysin sattumanvaraisia, vessaharja päätyisi sekopäämurhaajan käteen murhanhimon yllättäessä yhtä todennäköisesti kuin se ysimillinen. Jostain kumman syystä näin ei vain ole, ja ne murhaajat vaan tuppaavat niitä kunnon aseita käyttämään.
Jos esineillä ei välineinä olisi mitään väliä, kukaan ei ostaisi kotinsa puolustamiseen jenkeissäkään sitä colttia. Ko firma päätyisi konkurssiin, kun vessaharjafirma myisi sattumanavaraisia esineitä halvemmalla. Kukaan ei aseita ostaisi, jos niistä ei selvää hyötyä tappamisessa olisi.
On täysin älyvapaata todellisuuden kieltämistä väittää, etteikö henkilö XXX saa selvää hyötyä tappamiseen käyttämällä välineenä ysimillistä nyrkin sijaan.
4534 viestiä (+876)
Se oli vastaus kommenttiisi, jossa totesit jotakuinkin niin, että koska demokratiat eivät kaadu joka viikonloppu, kansalle ei tarvitse antaa välineitä sen estämiseen.
Mielipiteen yleisyyttä ei kannata koskaan käyttää perusteena yhtään millekään. Kyseessä on klassinen argumentaatiovirhe.
En ymmärrä, miksi kukaan haluaisi antaa lapsille välineitä, mitä he eivät ole vielä tarpeeksi kypsiä käsittelemään, oli se sitten ase tai vaikka ajoneuvo.
Käytin sanaa sattumanvarainen kuvatakseni sitä, ettei murhavälineellä ole murhan kanssa välttämättä mitään tekemistä. Jos joku tappaisi vessaharjalla, kukaan ei olisi kieltämässä vessaharjoja.
3505 viestiä (+1906)
Väärien kuvitelmien ylläpitäminen on pitkän päälle työlästä. Niitä kuvitelmia saat aika työläästi yrittää ylläpitää tässäkin keskustelussa, siksi tämä keskustelu tuntuu työläältä.
No se ongelma siinä on, että nuo sinun tarjoamasi välineet aiheuttavat enemmän ongelmia kuin koskaan edes mahdollisia etuja tuovat. Kyllä minäkin voisin yrittää ydinsäteilyltä suojautua rakentamalla itselleni suojavaipan vähemmistöryhmien ruumiista, mutta siinä vaiheessa sinäkin tajuaisit, että se ei ole kokonaisuuden kannalta erityisen hyvä keino vähentää mahdollisia haittoja. (Ja kyllä, reduktio ad absurudmrumdum, ihan vain siksi ettei tunnu muuten homma etenevän.)
Ja sehän ei sinua estänyt tekemästä täysin samaa virhettä (siis nimenomaan asia, johon tuolla viittasin):
"
@oooo sanoi:
Itsekin myönsit joidenkin aseiden kohdalla niiden nimenomaan sisältävän joitakin ongelmia, muttet sitten kuitenkaan näe sitä kaikkien aseiden kohdalla.
Joidenkin aseiden kohdalla ollaan huomattu, että niiden haitat voittavat hyödyt, ja ollaan yhdessä sovittu, että niiden käyttöä rajoitetaan."
Eli siis: on tiettyjä aseita, joista aika monet ovat sitä mieltä, että haitat ylittävät hyödyt, ja sinä itse aika selvästi tunnustat, että näin on hyvä. Ja sitten valitat, kun itse viittaan siihen, että vähintäänkin yhtä moni on sitä mieltä, että aseita on syytä rajoittaa.
No mutta etkös juuri itse todennut:
"Jos ihminen haluaa murhata esimerkiksi pistoolilla, hän hankkii itselleen pistoolin pimeiltä markkinoilta....
Jos henkilö x voi tappaa lukuisilla eri esineillä, mitä järkeä on syyttää tappamisesta sitä sattumanvaraista esinettä, mikä sitten käteen sattuu?"
En ymmärrä, miksi et lapselle asetta antaisi, jos kerran mielestäsi ei selvästikään ole sattumanvaraisen esineen syy, että lapsi tappaa aseella, joka käteen sattuu??
Jos esimerkiksi annan luvallisen aseeni 20v tuntemani naapurin Pertille metsästystä varten, ja hän teloittaa sillä vaimonsa, minä saan piiskaa. Sinun mielestäsi tässä ei ole aseessa vikaa, joten ei varmasti ole myöskään sen Pertille antamisessa (joka nyt selvästi on tarpeeksi kypsä sitä käsittelemään), mutta laki on eri mieltä, mutta silti sinä et huutele täällä suomen lainsäädäntöön näiltä osin muutoksia?
Johtuen varmaan siitä, että vessaharjasta ei saa käytännössä mitään hyötyä tappamisessa? Aseesta sen sijaan saa. Vessaharjan kohdalla käyttöarvo vessaharjana on monituhatkertainen verrattuna potentiaaliseen haittaan murhavälineenä, aseen kohdalla on täysin toisin päin: potentiaalinen haitta erittäin suuri, käyttöarvo (jopa demokratian suojelemisessa) naurettavan pieni. On suoraan sanoen naurettavaa, että tajuat taistelukaasuilla olevan huomattavia haittoja suhteessa hyötyihin, mutta sitten intät kuinka henkilökohtaisilla aseilla muka pidetään demokratiaa pystyssä??
1) Missä on esimerkkejä siitä, että yksilöiden aseistus pitää valtion sisällä demokratian tms pystyssä?
2) Jos tehdään kuten ehdotat, eli käytännössä valtion toimesta valikoidaan ne henkilöt, jotka tällaisia demokratian-puolustus-aseita saavat hankkia, miten ihmeessä ei hyvin pian olla tilanteessa, jossa aseita on vain niillä, jotka eivät nykyvaltaa vastaan koskaan lähtisi? (Jos esimerkiksi kokoomus saa valita kenelle aseet annetaan, valituksi ei taatusti tule henkilöitä, jotka koskaan kokoomusta vastaan kapinaan lähtisivät.)
Suoraan sanoen tämä "aseillani puolustan henkeäni, omaisuuttani ja demokratiaa" -teoria haisee erittäin pahasti hippien idealistiselta haihattelulta.
4534 viestiä (+876)
Richard Dawkinsin mielestä kreationistien kanssa väittely tuntuu työläältä, koska Richard tietää olevansa väärässä, mutta ei halua muuttaa kantaansa, koska tykkää olla väärässä. Nice.
8008 viestiä (+2066)
3505 viestiä (+1906)
Kitisee kitisee. Ei sitten mitään sanottavaa. Sinänsä ei mikään suuri yllätys edellisistä viesteistäsi päätellen.
Tiedät tasan tarkkaan että en ole mikään harhainen omien kuvitelmieni ylläpitäjä. Jotenkin kummallisesti vaan asiat ovat kehittyneet pikku hiljaa koko ajan siihen suuntaan mitä tässä olen paasannut.
Sinulla taitaa mielipiteinesi olla tulevaisuudessa aika ikävää. Ala nyt vielä """"kapinoimaan"""" ja vaadi suomeen jenkkien aselainsäädäntö?
3505 viestiä (+1906)
"Poliisin mukaan aseet ja ammukset oli hankittu laillisesti. Joukkomurhan tekijällä oli myös useita lippaita aseisiinsa.
Ammuksista 3 000 oli rynnäkkökivääriä varten ja 3 000 käsiaseita varten. Lisäksi ampujalla oli haulikkoon 300 ammusta."
Selvästi varmaan välttämätöntä saada laillisesti rynkky, käsiaseet, haulikko, varalippaat, 3000 kutia.
Selvästi olivat kodin puolustamista + mahdollista diktaattori-hallitusta vastaan kapinoimista varten?
Sinä varmaan kohta kerrot että tyyppi olisi joka tapauksessa tehnyt saman teon vaikka sillä puukollasi?
441 viestiä (+64)
4060 viestiä (+1540)
251 viestiä (+9)
« Vanhemmat Yhteensä 66 kommenttia. Näytä kaikki. Uudemmat »
Hanki oma tunnus tai kirjaudu sisään, niin voit jättää tähänkin kommenttisi!