@Nihilisti sanoi:
On se jännä, miten lujaa suurin osa porukasta ajelee, jos näkyyvyys on alle 10 metriä.
Kuvitteleeko ne, että oma auto pysähtyy 120km/h vauhdista metriin ja reaktiomatka on 30 senttiä?
@TheParasiitti sanoi:
Helsinkiläiset sekasi ku vähän pakkasta ja lunta tulee
@Kohler sanoi:
Jep, ei ne hesalaiset vittu osaa ajaa.
Mitä jos Helsingissä on ihan tavallisia ihmisiä, mutta niitä on vain niin paljon enemmän, että tämänkaltaisen skenaarion todennäköisyys on huomattavasti suurempi?
Nuo väylät aamupäivisin on helsingin ulkopuolelta tulevien käytössä. Kuten näissäkin tapauksissa joka väylällä.
Itse ajelen helsingin sisällä onneksi päinvastaiseen suuntaan ja joka aamu, todistan sitä letkaa joka helsinkiin muilta paikkakunnilta pyrkii hitaasti mutta varmasti. Kyseessä ei siis todellakaan ole helsinkiläiset jotka tuon liikenteen puurouttaa täällä.
Iltapäivästä sitten nämä sankarit haluavat takaisin sinne punaiseen tupaansa ja puurouttavat väylät toiseen suuntaan.
Onni onnettumuudessa tässä oli se, että ulkopaikkakuntalaiset eivät tällä kertaa päässeet Keskustaan saakka pelleilemään, vaan olosuhteet olivat ylitsepääsemättömät jo väylällä kohti keskustaa. Keskustalainen osaa ajaa keskustassa, lande osaa ajaa landella jossa ruuhkaksi kutsutaan kolmea autoa 20kilometrin matkalla, ja ovat täten aivan paniikin vallassa keskustan kaduilla, kun liikenteessä onkin yllättäen yli 700k ajoneuvoa.
Täten ilmiselvää on se, että tuohon määrään tottunut "etelän vetelä" hallitsee homman hyvin, kun taas ulkopaikkakuntalainen aiheuttaa ne vaaratilanteet.
« Vanhemmat Yhteensä 40 kommenttia. Näytä kaikki. Uudemmat »
636 viestiä (+1109)
425 viestiä (+166)
tämä kommentti 9000 auringon voimalla
4534 viestiä (+887)
Mitä jos Helsingissä on ihan tavallisia ihmisiä, mutta niitä on vain niin paljon enemmän, että tämänkaltaisen skenaarion todennäköisyys on huomattavasti suurempi?
167 viestiä (+107)
8594 viestiä (+15743)
26881 viestiä (+55515)
miksi ne ajaa noin lujaa, dumb bitches
17220 viestiä (+2944)
Koska ihmiset uskovat aina johonkin, ja koska ihmiset uskovat vääriin asioihin, käy noin.
15 viestiä (+6)
Itse ajelen helsingin sisällä onneksi päinvastaiseen suuntaan ja joka aamu, todistan sitä letkaa joka helsinkiin muilta paikkakunnilta pyrkii hitaasti mutta varmasti. Kyseessä ei siis todellakaan ole helsinkiläiset jotka tuon liikenteen puurouttaa täällä.
Iltapäivästä sitten nämä sankarit haluavat takaisin sinne punaiseen tupaansa ja puurouttavat väylät toiseen suuntaan.
Onni onnettumuudessa tässä oli se, että ulkopaikkakuntalaiset eivät tällä kertaa päässeet Keskustaan saakka pelleilemään, vaan olosuhteet olivat ylitsepääsemättömät jo väylällä kohti keskustaa. Keskustalainen osaa ajaa keskustassa, lande osaa ajaa landella jossa ruuhkaksi kutsutaan kolmea autoa 20kilometrin matkalla, ja ovat täten aivan paniikin vallassa keskustan kaduilla, kun liikenteessä onkin yllättäen yli 700k ajoneuvoa.
Täten ilmiselvää on se, että tuohon määrään tottunut "etelän vetelä" hallitsee homman hyvin, kun taas ulkopaikkakuntalainen aiheuttaa ne vaaratilanteet.
2012 viestiä (+1195)
9560 viestiä (+16760)
http://www.youtube.com/watch?v=gfqK8P5EKSg&feature=related
« Vanhemmat Yhteensä 40 kommenttia. Näytä kaikki. Uudemmat »
Hanki oma tunnus tai kirjaudu sisään, niin voit jättää tähänkin kommenttisi!