Jaa-a silti se perusti yhen maailman tunnetuimmista metallibändeistä. Siihen et pysty vaikka kuinka hyvin rumpuja hakkaisit. Siinä suhteessa Suomi on huono maa, täältä ei pääse kovin helposti mihinkää.

Sääli onkin, että kova työ ei tarjoa elantoa.
Maine ei silti muuta yllä tarjoamiani mielipiteitä. Ootkos seuraillu akteja jotka nykyään on maailmanmaineessa ?
Yksinkertainen toimii massoille, pinnan alla ovat _taatusti_ lahjakkaimmat itseään toteuttavat ihmiset, ja myös ns. "kulissien takana". Esimerkkinä saavutuksista, mutta tietyissä piireissä vähälle huomiolle jäänyt Bernard Purdie ? Tiedätkö nimeä ilman Wikipediaa ? Eniten levyttänyt rumpali, mutta nimenä aika pieni.
Enkä väittänytkään löytäväni itseäni maailmankiertueilta, tuskin edes haluaisin. Metallica sattui helposti lähestyttävällä, silti aikanaan kovalla musiikilla oikeaan paikkaan oikeaan aikaan, ja aallon viemänä tähän päivään. En aio valehdella itselleni, että kaikki olisi pelkkää rahaa ja tuuria, siitä kunnioitusta että on saanut pidettyä faninsa ja synnytettyään uusia, vaikka uraa kestänyt jo kauan.

Joskus kuullu Purdien nimen, mutta en oo kuullu yhtään tuotantoa, taikka sitte tiedä miehestä mitään. Mutta en kyllä monia Metallican piisejä yksinkertasina pitäis, jos sitä tarkotit tossa(?) Mutta joo kyllä noilla ajalla ja paikalla kävi tuuri, sitä en kiellä.
Itellä Metallica oli ekoja raskaamman musiikin edustajia mitä kuulin ja nykyään on lemppari, mutta siinä oon samaa mieltä ettei Lars oo mikään hirveen taitava rumpali. Osaa muutaman jutun ja se siitä. Keikoilla hoitaa homman niinku pitääki, eipä se muuta kaipaakkaa sitte.

Joo Metallican kautta mäki ipanana metallin löysin, mutta ei menny kauaa ni se ei vaan enää riittäny :D
Nii, ei Metallica ny niin yksinkertaista, mutta riippuu mihin vertaa. En siis tarkota sillä et mitä monimutkasempaa, sitä parempaa. Helposti lähestyttävää, sitä vaan.

Mut 7-8 vuotiaana Metallicaa aloin kuunnella ja nyt lähestytään 16-ikävuotta, et kyl se mulle osu aika kovaa tuo Metallican musiikki, eka biisi niiltä minkä kuulin oli Frayed Ends of Sanity ja vieläki lemppari. Nykyään kuuntelen kaikkee rockista death-metalliin ja lisäks flamenco, jazz ja blues, et aika laaja skaala kuitenki. Mutta ainaki Black album o helposti lähestyttävä, erityisesti Enter Sandman. Load ja ReLoad on kans aika kevyitä levyjä.

Itellä joskus 10-11 iski metallica, sitte alko tulee näit perus melodeath bändei mm. in flames ja arch enemy. Sitte tuli Behemoth ja alko tuo death metal / brutal death ja technical death metal kiinnostaa. ny tulee kaikenlaista death metal, black metal ja post rock / jazz ja electronica musaa kuunneltua. Lähinnä kuitenkin teknistä ja progressiivista dödistä, samalla tuli tuos muutama vuosi sitte kiinnostuttua levyjen keräilystä. Thrash-vaihe oli lyhyt, Slayer etc. perinteisemmät, mutta kesti niin vähän ettei Anthraxit sun muut jaksaneet innostaa enää. "Old school" dödis, niiku Morbid angelin ekat ja Obituaryn ekat loistavia levyjä, ja nyky mittapuulla aika lähellä thrashia kuitenkin.
Monipuolisuus on hyvästä kuitenkin, yhteen bändiin jämähtävät "tosifanit" ärsyttää meikäläistä :D Vaikka onkin vaativa maku, niin ei sitä o järkeä olla mitenkää genreuskovainen.

Progressive-metal ja -rock on itelle tullu yhiks lempigenreistä. Protest the Hero, Dream Theater ja Rush on hyviä, erityisesti Protest the Hero http://www.youtube.com/watch?v=hLM0BGGZWKM
Siinä Bone Marrow -niminen piisi PtH:lta. Ja parin kuukauden päästä vielä uus levy :D

Ihan pätevää, vaikka noista vokaaleista en oikee perusta, muuten kyllä hyvää.
Tuossa tuollainen viimeaikainen suosikki, ens viikol tulee levy + paita jenkeistä julkasupäiväks :)
Joo tuo Rody (laulaja) on aika korkeeääninen kaveri, mutta ihan älyttömän taitava laulamaan kuitenki, ja mä satun tykkäämään tollasista laulajista :)
Tuo Ulceratehan kuullostaa hyvältä, vois jonkun levyn Nokian storesta ladata ku on Comes with music.
« Vanhemmat Yhteensä 14 kommenttia. Näytä kaikki. Uudemmat »
2006 viestiä (+773)
1649 viestiä (+777)

Progressive-metal ja -rock on itelle tullu yhiks lempigenreistä. Protest the Hero, Dream Theater ja Rush on hyviä, erityisesti Protest the Hero
http://www.youtube.com/watch?v=hLM0BGGZWKM
Siinä Bone Marrow -niminen piisi PtH:lta. Ja parin kuukauden päästä vielä uus levy :D
2006 viestiä (+773)
Ihan pätevää, vaikka noista vokaaleista en oikee perusta, muuten kyllä hyvää.
http://www.youtube.com/watch?v=hmknU9HLFoI
Tuossa tuollainen viimeaikainen suosikki, ens viikol tulee levy + paita jenkeistä julkasupäiväks :)
1649 viestiä (+777)
Joo tuo Rody (laulaja) on aika korkeeääninen kaveri, mutta ihan älyttömän taitava laulamaan kuitenki, ja mä satun tykkäämään tollasista laulajista :)
Tuo Ulceratehan kuullostaa hyvältä, vois jonkun levyn Nokian storesta ladata ku on Comes with music.
« Vanhemmat Yhteensä 14 kommenttia. Näytä kaikki. Uudemmat »
Hanki oma tunnus tai kirjaudu sisään, niin voit jättää tähänkin kommenttisi!