Yleisiä hakuja: epic nainen irc galleria gif kissa tukiainen .gif xzibit emo tyttö

«

ennenaikaista.txt

»
Joltain keskustelupalstalta löytynyttä, ei siis omaa tekstiä.
Vaikka sinänsä tässä ollaankin täysin oikeassa :)




Minua on vituttanut jo pitkään kun jotkut itkevät ennenaikaisesta
siemensyöksystä, lyhyestä tulilangasta, nallin nopeasta palamisesta,
jne.

Se on ihan turhaa paskanjauhantaa.
Ennenaikaisia siemensyöksyjä ei ole olemassakaan, vaan se tulee juuri
sillä samalla saatanan sekunnilla kun kullissa parhaalta tuntuu. Ensin
tulee minuutin verran rautanaulan vahvuista, ja sitten sisiliskon
kokoisia ruiskauksia vähän aikaa.

Ei siis ennemmin eikä myöhemmin. Just on time. Missä siis on ongelma?
Jokainen huolehtikoon itse orgasmeistaan, ja mitä nopeammin pati
irtoaa, sitä enemmän jää aikaa rokkiin, vittuiluun, kaljanjuontiin, ja
syömiseen, eikä tarvi läträtä sen haisevan pillun kanssa niin kauaa.

Ja jos pati lähtee jo lahkeeseen, suuhun, oksistoon, tai rystysille, ei
tarvitse edes käydä pesemässä sitä niljakasta ahvenenkatkua pois
kullista.

Ja yleensä kun heitän housut pois, nainen pilkallisesti kysyy, kenet
aion noin pienellä pippelillä tyydyttää. Hymyt hyytyvät ilmoittaessani,
että itseni ensisijaisesti, ja siihen sen koko kyllä riittää.

Vitun nymfomaanilutkavalaat. Perkele, vetelen lunttuvalaita enää vain
kakkoseen...
+4 pistettä (arvostele: +2 / +1 / -1)

Lisätty: ti 26.08.2008
Katsottu: 588 kertaa
Kanavat: hifk_91 

Tunnus: Salasana:

Kommentit