Totta totta. Et tosin ottanut huomioon, että kiina on laskelmoinut päästöjensä moninkertaistuvan. Toisekseen mielestäni on järjetöntä ensimmäiseksi alkaa syyttämään itseään kuvitellen muiden olevan niin hyviä niin hyviä.
Niin, joo...
Itseänihän en alkanut edes syyttelemään, en edes maininnut Suomea, joka on lähinnä marginaalitapaus...
Kannattaisi varmaan jättää se toisten syyttely kokonaan ja aloittaa ympäristön puolesta toimimisen...
itteasiassa kiinalaisia sais vähentää jotenkin radikaalisti, jollei ne lopeta tota järjetöntä lisääntymistä
Eurooppalaiset ja amerikkalaiset älyköt työntävät miljardien edestä rahaa Kiinaa perustamalla sinne teollisuutta. Kiinalainen ei tosin paljoa yksin kuluta verrattuna länsimaalaisiin. Isoin ongelma Kiinassa on juuri teollisuus. Ympäristöteko olisi sijoittajien vaikuttaa teollisuuteen.
Muistan Shenzhenissä jossa vietin kuukauden niin ensimmäisen viikon aikana oli tunne kuin olisin aloittanut tupakoinnin. Sai rykiä mustaa paskaa keuhkoista ulos.
Länsimaat tuhoavat kivasti maailmaa käsittämättömällä kulutushysteriallaan. Kiva on kuitenkin heijastella ongelmien syitä muualle, niin ei tarvitse itse tehdä mitään muuta kuin pyöriä ihraisine perseineen ympäristön tuhoavassa hedonismissaan.
Juurikin köyhien maiden kautta tänäpäivänä kulutetaan. Länsimaalainen ei vielä sano mitään. Meitä on moneen lähtöön. Onko autoa tai omakotitaloa ja miten on kulutus. Paska valuu alas päin.
Hei, samaa linjaahan se kelpo Aatukin veti jotkut ihmisryhmät epäkelvoiksi koettuaan, säkin voit tehdä hyvää työtä muutoksen eteen! Leirit pystyyn vaan, saatana!
« Vanhemmat Yhteensä 31 kommenttia. Näytä kaikki. Uudemmat »
24832 viestiä (+10583)
Niin, joo...
Itseänihän en alkanut edes syyttelemään, en edes maininnut Suomea, joka on lähinnä marginaalitapaus...
Kannattaisi varmaan jättää se toisten syyttely kokonaan ja aloittaa ympäristön puolesta toimimisen...
24832 viestiä (+10583)
... Ja jokainen ählämi (erityisesti Bahrainista, Qatarista, Arabiemiraateista ja Kuwaitista) vähemmän on voitto luonnon ja ihmisyyden puolesta...
758 viestiä (+51)
Eurooppalaiset ja amerikkalaiset älyköt työntävät miljardien edestä rahaa Kiinaa perustamalla sinne teollisuutta. Kiinalainen ei tosin paljoa yksin kuluta verrattuna länsimaalaisiin. Isoin ongelma Kiinassa on juuri teollisuus. Ympäristöteko olisi sijoittajien vaikuttaa teollisuuteen.
Muistan Shenzhenissä jossa vietin kuukauden niin ensimmäisen viikon aikana oli tunne kuin olisin aloittanut tupakoinnin. Sai rykiä mustaa paskaa keuhkoista ulos.
758 viestiä (+51)
Juurikin köyhien maiden kautta tänäpäivänä kulutetaan. Länsimaalainen ei vielä sano mitään. Meitä on moneen lähtöön. Onko autoa tai omakotitaloa ja miten on kulutus. Paska valuu alas päin.
335 viestiä (+7)
397 viestiä (+27)
9600 viestiä (+1451)
24832 viestiä (+10583)
Mistäs tuollainen asenne?
Pistä vaan pystyyn jos haluat...
882 viestiä (+24)
2688 viestiä (+510)
« Vanhemmat Yhteensä 31 kommenttia. Näytä kaikki. Uudemmat »
Hanki oma tunnus tai kirjaudu sisään, niin voit jättää tähänkin kommenttisi!